Unelma elää

 

Muutin lapsuudenkodistani ensimmäiseen omaan kotiini vuokrarivitaloon Etelä-Pirkanmaalaisessa pikkukunnassa, aikaa siitä on kulunut suunnilleen 20 vuotta. Muutto osui talveen ja takapiha oli postimerkin kokoinen, mutta sinne piti kevään koittaessa istuttaa daalioita, ostaa valkoiset muovituolit ja pallogrilli. Mistä lienen sellaisen daaliajuurakon itselleni bongannut, kotikaupastani varmaan vaan ostanut kivan näköisen paketin. Silloin en lukenut pienellä painettua, ”kaiva nämä talveksi ylös ja säilö viileässä” -kohtaa. Sain kuitenkin kukat kukkimaan ensimmäisenä kesänä. Mielikuvani on, että daalioita hyysäsin myös nykyisessä omakotitalossani alkuvuosina, tarina ei vaan enää kerro, kävinkö kaivamassa juurakot rivarin takapihalta mukaani muuttaessani, vai olisinko ostanut uudet. Muistan kuitenkin joskus keväällä autotallista muovipussista löytäneeni epämääräisiä honteloiksi venyneitä vihreitä lonkeroita, jotka totesin jonkin vuotisiksi daalioiksi.

Työkaverini muutti samaan aikaan seinänaapurikseni. Hänen suureksi kateudekseen minun pihaltani nousi keväällä raparperi. Sitä ihmeteltiin yksissä tuumin, minä ylpeänä viherpeukalon taidoistani. Kertaakaan en tainnut raparperista mitään tehdä, mutta olihan se nyt jotain! Muistan naapurini kasvatelleen tontillaan erilaisia papuja, mietittiin yhdessä voiko ja raaskiiko ruusupapuja syödä, kun olivat niin iloisen värisiä.

Omakotitalotontillani olen välillä viritellyt perunamaata ja vihannesviljelmää avomaalle, todeten sen jäätäväksi kitkentätyöleiriksi. Multa pölisi kuivuuttaan ja ohuen multakerroksen alta alkoi kymmeniä senttejä paksu saviseinämä, jonka läpi porkkanakaan ei päässyt tunkeutumaan. Ensimmäisenä vuonna ihmettelin nysäporkkanoita, kunnes kuopaisin lapiolla pikkuisen syvemmältä. Syy selvisi. Kitukasvuisia perunoita nostettiin syksyllä juolaheinän joukosta. Koristekurpitsoja laitoin muutamana vuotena. Keväällä kylvetyt jutut olivat jo unohtuneet, kun en kesän mittaan mitään löytänyt kasvamasta. Syksyllä yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun viereisestä syreeniaidasta roikkui iloisen värisiä pallukoita.

Perunamaata pikkuhiljaa pienennettiin ja lopulta se pantiin pakettiin. Samalla paikalla kasvoi jossain vaiheessa kohtalaisella menestyksellä myös vadelmaa. Siitäkin yritettiin luopua, mutta vadelmat kasvavat edelleen maisemointituotteena takapihan kiviröykkiön päällä. Sieltä se villiintyneenä tuottaa vuosittain pakastimeeni muutaman rasian verran satoa. Elämäämme tuli kuitenkin tekijä, joka pysäytti kaiken pienenkin yrittämisen pihamaahan panostamiseen vuosiksi. Karavaanarielämä.

Jos vapaapäivän koittaessa ensimmäinen ajatus on se, että lähdetään pois kotoa, kannattaa pihaan satsata vaikkapa japanilaisella kivipuutarhalla. Kymmenen vuoden ajan pihamme sai olla varsin luonnonmukaisessa tilassa. Nurmikko juostiin torstaina hätäisesti leikkurin kanssa, jotta perjantaina päästään heti matkaan. Jos poutasää ei suosinut, leikkaaminen saattoi hyvin jäädä seuraavaan viikkoon. Loputkin kukkapenkit kaivettiin ylös, koska ne kasvoivat lähinnä vaahteraa. Puustoa on vähennetty radikaalisti, koska kukaan ei halunnut haravoida.

Muistan haaveilleeni kasvihuoneesta jo silloin kymmenkunta vuotta sitten, kun sain ensimmäisen kerran työurani aikana tulospalkkiota. Summa ei varmaan ollut suuri mutta ajatukseni oli, että haluaisin hankkia sillä jotain itselleni. Tämä sattui kuitenkin samaan ajankohtaan kuin asuntovaunuilun aloittaminen ja isäntä takoi järkeä päähäni. Järjen ääni voitti ja hautasin haaveeni. Unelma on kuitenkin kytenyt, ja kun viime vuonna totesimme asuntovaunusta luopumisen olevan ajankohtaista, kaivoin haaveeni sängynalaisesta haavelaatikosta. Isännänkin mielestä nyt toteutetaan tämä haave, asuntovaunu kun oli hänen suuri juttunsa.

Kasvihuoneen alle tuleva lavarakennelma on muuten sama, jonka päälle vaunumme talviteltta on vuosittain rakennettu. Vaunuaikana kirosimme, miksi siitä piti tehdä niin tolkuttoman iso ja painava. Filmivanerista ja painekyllästetystä kakkosnelosesta kaksi kappaletta neljämetrisiä alustoja, joiden raahaaminen kausipaikalle oli aina valtava ponnistus. Peräkärry natisi liitoksissaan, kun niitä kuljeteltiin edestakaisin kauden vaihtuessa. Tämän takia. Emme vain vielä tienneet mitä niistä tulee isona.