Sään armoilla

 

Ulkona sataa vuorotellen räntää ja vettä, vaihtelun vuoksi välillä hieman rakeensekaista olomuotoa ja sitten ihan pelkkää valkoista töhnää, jota on pakko kutsua lumeksi. Puutarhurin postituslistalla sanottiin, että tämä tekee yli-innokkaille kotipuutarhureille ihan hyvää, kun sää hieman rauhoittaa ulkotouhuja. Olisi kuitenkin aivan liian aikaista viedä tomaatinplanttuja kasvihuoneeseen, saati sitten ulos. Vilustuisivat vaan suotta, sekä kasvit että puutarhurit. Totta myös se toinen puoli, että tämä on aivan normaalia kevääntuloa, ja että luonto pysyy normaalissa kehityskulussaan paremmin mukana, kun äkkilämmin ei tule liian nopeasti. Tämä on juuri sitä, mihin Suomen luonto on oikeasti tottunut, ei se aikainen kuuma kevät, jota me viherpeukalot toivomme.

Ämpäriperunat ovat venähtäneet vartta kodinhoitohuoneessa. Kuskailin niitä ulos aurinkoon noina hienoina päivinä, mutta nyt ne ovat joutuneet olemaan taas sisällä patterin vieressä, samalla tavalla kuin emäntä istuu takan ääressä. Lämpöä vaativat molemmat osapuolet. Hieman turhan vähävaloista taitaa kodinhoitohuoneessa olla, toivottavasti kohta pääsen viemään ne kasvihuoneeseen. Öisin ovat lämpötilat olleet ikävästi pakkasella vielä joka yö. Kasvihuoneeseen on myöhemmin mahdollista saada lämmitys hallaöitä varten, mutta eipä tuota muuten tyhjää mökkiä kannata lämmitellä neljän perunan varren takia.  

Myöhäisemmäksi perunaksi ostin pienen pussillisen timoa, jotka nekin ovat jo munakennoissa kasvattelemassa itujaan. Haaveena olisi saada ne toukokuun alkupuolella ulos lavaan harson alle. Josko tuo sää tuosta tokenisi. Pienessäkin pussissa oli kyllä yli 30 pientä perunaa, joten ylitarjontaa taitaa tulla. Taidan istutella ylimääräisiä pottuja sitten vähän joka koloon, mitä muihin lavoihin jää. Ollaan varmaan vielä ihmeessä noiden perunoiden kanssa loppukesästä.

Pikkutimot kennottelevat 

Kasvihuoneprojekti seisoo myös huonon sään takia. Ei ole innostanut mennä raahaamaan multasäkkejä räntäsateeseen. Märkä nurmikkokin mylläytyisi piloille, jos nyt lähtisin nokkakärryjeni kanssa roudaamaan multaa kasvihuoneelle. Kaikenlaisia hyviä syitä löytyy ollakin vain sisällä. Isäntä keksii kyllä kaikenlaista pientä askartelua kasvihuoneenkin suhteen. Hän koittaa hioa jotain ruuvisysteemejä, joilla kiinnitetään kasvihuoneen kiskoihin tukilankoja tomaateille ja kurkuille. Tunaa niiden kanssa hetken ja päättää hakea maanantaina rautakaupasta valmiit ruuvit. Toteaa kai, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse alusta asti. Hetken päästä hän keksii jotain uutta touhuttavaa. Minä olen sisällä istuvaa murjottavampaa sorttia.

Jos aikaisemmin totesin, että kevättä ei ole minulle vuodenaikana juuri edes ollut, tänä vuonna se näyttäytyy erikoisen pitkänä. Ja kun talvikin oli jo odottavalle pitkä, tästä taitaa tulla pisin vuosi ikinä. Mikä toisaalta on vallan mainiota, viime vuosina vuodetkin ovat alkaneet vieriä kiihtyvää vauhtia. Sadepäivän ratoksi voisikin viritellä televisiosta esiin vanhoja puutarhaohjelmia, joissa aurinko paistaa aina!

Muistutus itselleni, note to myself: Ei kannata valita puhelimeen valkoisia suojakuoria, jos on kädet aina mullassa!

Pinkit kengät!

 

”Tulkaa kahden viikon päästä takaisin” oli puutarhurin kommentti, kun päräytin autoni viljelmien pihaan viime tiistaina. Taasko olin hätähousu? No kun sitä järjellä ajattelee, kai ammattiviljelijänkin taimet ovat vielä pieniä, jotta ne olisivat sopivan kokoisia sitten kun on aika myydä ne ulos. Ja sitten kun on aika istuttaa ne ulos. Ja kun lisää järkeilee, huomaa ettei se aika ole ihan vielä, kun öisin on ollut kahdeksaakin astetta pakkasta. Hätäilen, koska minua pelotellaan taimien loppumisesta.

Tänään jo vilkuilin kaupassa tomaatinsiementen perään. Ajattelin, että pitäisikö ottaa varoiksi ja laittaa multaan, jos jäänkin ilman taimia. Sitten se järkikulta taas kaivautui haaveiden alta esiin ja sanoi, että mitäs ajattelit raaoilla tomaateilla tehdä lokakuussa, kun ne olisivat jo kasvuun lähtiessään puolitoista kuukautta myöhässä muita lajitovereitaan. Kiukku siitäkin tulisi, että oltaisiin ostotomaateissa koko kesä tämän takia. Puutarhuri kyllä vannoi minulle, että hänen taimensa eivät lopu. Luotan häneen. Kuin Neuvostoliittoon.

Pikkuinen autoni oli taas näkemisen arvoinen tuolla puutarhareissulla. Yhteisen vapaapäivän kunniaksi pistimme tilin sileäksi ostamalla sadevesitynnyrin, toistakymmentä lavakaulusta, siemenperunaa, harsoa ja suodatinkangasta, maalia ja kaikkea muuta sellaista. Epäilimme kyllä jo matkalla, etteivät taimet olisi kyytiin mahtuneetkaan. Tynnyrin sisäänkin oli tungettu uudet badenbadenin pehmusteet, koska isäntä perusteli sellaiset tarvitsevansa.

Matkalla kuuntelimme autoni takapäästä kuuluvaa erikoisen oloista kolinaa. Kotipihassa huomasimme pikkupurkkini olevan aivan vinossa. Pikainen diagnoosimme oli, että muhkurainen kotitiemme on jälleen kerran syönyt autostani jouset, joten mars korjaamolle. Vakiokorjaajamme lupasikin ottaa autoni vastaan saman tien, tilata osat ja laittaa seuraavana päivänä kuntoon. Ainoa vaan että jouset olivat aivan kunnossa. Jarrut kyllä olivat huonot, ja sinne vaihdettiin osia. Niistä se kolina oli johtunut. Vinous auton takaosassa johtui vain ja ainoastaan niistä 12 lavakauluksesta, jotka olivat kyydissä, sekä roudan vinouttamasta pihamaastamme. Ilmeisesti olisi syytä hankkia asianmukaisen kokoinen auto, jos aikoo vielä kuljettaa asioita, joita normaalisti toimitetaan kuorma-autoilla.

No koska tänään pidättäydyin ostamasta tomaatinsiemeniä, ostin sitten muutaman viherkasvin. Tarjouksessa kun olivat. Mieheni ei ehkä yllättynyt, kun ikkunalaudalla nököttää uusi orkidea. Vasta kolmashan se on. Ikkunalautaa on jäljellä vielä metritolkulla. Sen seuraksi uutuutena minulle saapui myös kliivia. Ja kukkaruukkuja ja orkidealannoitetta ja daalian juurakoita. Ne piilotin vielä kaappiin, mietin muutaman päivän minne ne istutan. Johonkin ruukkuun varmaankin, kukkapenkkiin en ole henkisesti vielä valmis. Vastahan ne sain kaivettua ylös viimeistä myöten.

Oli niin ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, että kannoin ämpäriperunatkin ulos ottamaan aurinkoa. Minivarret venähtivät mielestäni useamman sentin siinä istuskellessamme. Koiraa jouduin hiukan vahtimaan, sillä uutukaiset perunanvarret vaikuttavat himottavilta. Mansikkalavani vaikuttaa aika kuolleelta, kun sitä siivoilin kevätkuntoon. Katsotaan nyt vielä josko siellä kuitenkin alkaisi vihertää. Etten nyt ole senkin kanssa liian hätäinen, saattavat raukat olla vielä jäässä juuristaan ja minä olisin jo heivaamassa niitä kuolleina. Vähän sain jo haravallakin rapsutettua, vaikka hiukan märkää onkin paikka paikoin. Vaaleanpunaisen croksin rei’istä tirskahteli vesi silloin tällöin. Niin nekin hankittiin tiistaina. Nyt alkaa varusteet olla kasassa, kun on oikeat kengätkin.

TA-DAA! Siinä se on!

 

VALMIS!

Mullat saapuivat torstaina. Pihallamme nököttää nyt hieman keikallaan oleva lavallinen puutarhamultaa. Näköjään kun luottaa paikalliseen toimittajaan, saa parhaan hinnan ja puoli-ilmaisen kotiinkuljetuksen jopa seuraavalle päivälle. Jatkossa on siis näköjään turha googlailla valtakunnallisia isoja kauppaketjuja, jotka mainostavat kotiinkuljetusta edullisesti. Höpöhöpö. Nosturilla pihaan poks!

Viikonlopun ja lauantain sää näytti torstaina aurinkoiselta, kohtalaisen lämpöiseltä ja muutenkin aivan otolliselta kasata kasvihuonetta. Isä hälytettiin talkoisiin. Perjantaina säätiedote alkoi näyttää hieman huolestuttavalta, mutta talkoita ei kuitenkaan peruttu. Lauantaiaamuna luonto antoi ymmärtää, että hätähousu on kuitenkin aina hätähousu. Raskasta suojalunta kertyi nurmen pintaan aamun tunteina reilut viisi senttimetriä.

Isäni oli joka tapauksessa tulossa luoksemme, sillä hänellä oli suunnitelmissa vaihtaa samalla retkellä kesärenkaat autoonsa. Suunnitelmia päätettiin siirtää vuorokaudella, sillä sunnuntaista eteenpäin kaikki mahdolliset sääennusteet näyttivät aurinkoa ja kymmentä plusastetta koko tulevalle viikolle. Ehkä tämä on vain pienehkö takapakki, sekä renkaanvaihdolle että kasvarille. Onneksi talosta löytyy aina pientä askartelua, ettei aika vain tule pitkäksi. Kuten patterien ilmausta. Tai peräkärryn laakerin irrottamista. Tai sähköjohtotouhua autotallissa. Ja ja ja.

Teippien liimaaminen oli tarkkaa puuhaa.
Lopulta todettiin etteivät ne näy lainkaan valmiissa mökissä.

Perjantai-iltana tutkittiin päät yhdessä netissä kokoamisen ohjevideota sekä paperimanuaalia, joka löydettiin paketista. Selattavaa nivaskassa on kuusikymmentä sivua, toki molemmin puolin printattuina. Kuvittelimme ennakkovalmistautumisemme olevan hyvällä tasolla. Porakone on ladattu, tarvittavat kiintoavaimet on, ruuveja ehkä ei. Kattolevyjen ylä- ja alapäät teipattiin asiaankuuluvilla teipeillä, jotka posti kuljetti laatikkoon sopivasti torstaina. Teippi estää vihreiden kasvustojen muodostumista kennolevyjen sisään. Levyjä lämmiteltiin pari yötä sisätiloissa, jotta teipin tarttuvuus on varmasti optimaalinen. Mitään ei jätetä sattuman varaan. Luulen kuitenkin, että sillekin jää vielä tilaa kasaamisvaiheen tiimellyksessä.

Lauantai-iltapäivällä sää kirkastui lopulta sen verran, että päätimme lähteä kurkistelemaan laatikoihin ja aloittaa edes sokkelin kasaamisella. Ajatus siitä, että alkupohdintoihin menee kuitenkin aika paljon aikaa, piti paikkaansa. Kerran sade yltyi sen verran runsaaksi, että pidettiin lounas- ja päiväunitauko. Homma jatkui, kun aurinko taas pilkahti pilven raosta.

Sokkelista se lähtee!

Pieniä epätoivon hetkiä elettiin, kun aurinko alkoi painua mailleen ja tuuli hieman yltyi. Rakennusohjeet olivat kahdelle hengelle, mutta kolmaskin jäsen -minä- oli ihan tarpeen, kun tuuli alkoi heilutella heppoista rakennelmaa mielensä mukaan. Kaksi meistä piteli seiniä pystyssä, ja yksi koitti ruuvailla osia kasaan niin, että yöpuulle voitaisiin käydä levollisin mielin, eikä seinäpleksejä aamulla tarvitsisi etsiä naapureiden pihoista. Hyvään malliin rakennelma illalla lopulta saatiinkin. Illan isoin takapakki taisi olla koirien pikkuinen talkookärhämä, jonka seurauksena tuli suihkukomennus, niin kuraisina ne olivat sisälle pyrkimässä. Pahimmat kurajärjet sisälle olivat kuitenkin tulleet minun housunlahkeistani, jotka olivat viistäneet (yllättäen) ylipitkinä lattiaa lämmittelyreissullani.

Netissä luki, että kasvihuone pitää sijoittaa niin, että näet sen hyvin ikkunasta. Haluat nimittäin nähdä sen illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi. Onneksi mökin näkee heti makuuhuoneesta ja tarpeen tullen myös vessasta. Ei mene aamun ensihetket hukkaan. Jäässähän se oli ensimmäisenä aamuna koko höskä, mutta samalla totesin, että aurinko paistaa sinne heti aamun ensi tunneista alkaen. Eivätkä seinät kauaa ehtineet huuruisina olla, kun aurinko alkoi antaa lämpöään.

Sunnuntaiaamuna talkooporukka alkoi työntouhuun kymmenen maissa, ajatuksena että kattohan tästä enää puuttuu. Surautetaan se tästä kasaan. Aikaisemmassa kirjoituksessani arvelin kasaamisen kestävän viisi päivää, mutta isäni hätiin tulo nopeutti asiaa ainakin kolmella päivällä. Ohjeen ilmoittama ”neljä tuntia kahdelta ihmiseltä” toteutuisi meiltä vasta ehkä neljännen kasvihuoneen kohdalla. Kahdelta ja puolelta hengeltä saimme tähän projektiin kulumaan suurin piirtein 10 tuntia, mutta toisaalta avioliitto on vielä pystyssä. Jotain sekin!

Kasvihuoneen laadusta ja ohjeiden selkeydestä täytyy kyllä antaa täysi kymppi. Puutarhaliikkeissä on tietysti mallikappaleet kasattu hieman sinnepäin mutta kyllä oletuksemme kasvihuoneen jykevyydestä oli jotain aivan muuta kuin mitä tästä tuli. Lumikuorman kantavuudesta emme vielä tiedä, mutta melkoinen tuulenpuusta saa tulla, jotta tuo tuosta nyt liikkeelle lähtisi. Ohjeissa oli tärkeää ymmärtää lukemansa, mutta kuvat olivat äärimmäisen selkeitä. Haastavinta varmaan oli seurata ohjeiden järjestystä, aina välillä meinasi mopo lähteä keulimaan, että minähän laitankin tuon osan tuosta seuraavaksi, kun se varmaan asennetaan kohta. VIRHE! Seuraa papereita järjestyksessä.

Ihan lopussa jouduimme hieman soveltamaan ovenkahvan kanssa ja muutama ruuvi todettiin liian ohuiksi, mutta niillekin löytyi autotallin kätköistä hyvät korvaavat kappaleet. Useimmiten kaikkien koottavien juttujen kanssa päädymme soveltamaan laajasti ja kaikessa, tämä päästiin lähes loppuun ennen omaa säätöä. Voi tätä onnen päivää! Minulla on nyt se ikioma kasvihuone! Onneksi heti tiistaina sattuu olemaan vapaapäivä, puutarhakauppaan ostamaan lavakauluksia, vesiletkukelaa, sadevesiastiaa, harsoa ja mitä muuta… TAIMIA!

Vuokrapirkkoja?

 

Ostin kivan puutarhalehden, jota loman aikana selailin paremman puutarhatouhun puutteessa. Isäntä tuli makuuhuoneeseen illalla oikein katsomaan mitä ihmettä teen, kun nauru raikaa niin makoisasti. Tarkkaa sanamuotoa en muista, enkä virallista sitaattia enää saa, mutta ajatus oli, että jos ehdit puutarhaan touhuamaan vain satunnaisesti iltaisin ja viikonloppuisin, aloittelijalle sopiva viljelyala on 50-100 neliömetriä! Huutonaurua! Mä tässä stressaan kuuden neliön kopin takia, että ehdinkö hoitamaan kaikki viljelmäni! Luulin olevani suuruudenhullu tämän asian kanssa, kun vielä haaveilen kasvihuoneen ulkopuolellekin muutamaa lavakaulusta!

Kun luin juttua pidemmälle huomasin toki, että olin irrottanut huomion asiayhteydestään, artikkelissa viljeltiin tuotteita koko talven tarpeita silmällä pitäen. Silti olisin sitä mieltä, että koska jutussa kuitenkin käsiteltiin puutarhatouhuja aloittelevien viljelijöiden kannalta, sata neliötä on aika reilu ala. Voi tulla epätoivo. Koko vuoden kasvistarpeen täyttäminen on kaupunkialueen omakotitalotonteilla hiukan harvinaisempaa kuin maalla ja ystäväni naureskelikin, että seuraavaksi meillä varmaan rakennetaan maakellaria.

Toiset makeat naurut isäntä sai, kun hän tiedusteli, miten ajattelin hoitaa kirvaongelmat. Niitä kun meillä on ollut aikaisempina vuosina ruusuissa ja koristepensaissa ihan riittämiin. Kerroin että leppäkerttuja voi tilata netistä. Ei h…tissä! Minusta ajatus on hyvä, eivät ne leppäkertut mihinkään kasvihuoneesta karkaa, jos on reilusti syötävää, lämmintä ja seinät ympärillä. Voisihan leppäkerttujen keräämisen ulkoistaa naapurin lapsillekin, jos sellaisia olisi. Ei ole. Eikä välttämättä ole leppäkerttujakaan. Toisaalta ei tule ehkä kirvojakaan. Ei siis kannata tehdä nettitilausta ihan vielä. Vai voiko pirkot palauttaa, jos kirvoja ei tulekaan? Onko vuokrapirkkoja?

Puutarha-alan kirjallisuudesta ja kaikesta asiasta ja asian vierestä kirjoitetusta on tullut minulle viime talven aikana kovin tärkeää. Ensimmäiseksi ostin lavakaulusviljelystä käsittelevän kirjan, sitten metsästin Sonja Lumpeen tekemän kasvihuonekirjan. Olen yrittänyt imeä tietoa joka lähteestä, googlea ja nettiä tietenkään unohtamatta. Muiden kirjoittamat blogit ovat aarteita. Olen kirjoittanut tärkeitä asioita ylös ja kirjat on taiteltu hiirenkorville sieltä täältä. On soitettu ystävälle, joka on harrastanut tomaatteja ja kurkkuja usean vuoden ajan. Kaikkea tätä tietoa soveltaen ja itselleni sovittamalla olen luomassa uutta kappaletta elämäämme.

Onneksi lomilla on taipumus loppua ja arki palaa. Kädetkin oli mahdollista laittaa pitkästä aikaa multaan, kun juhannusperunat pystyi istuttamaan. On jopa mahdollista ehtiä vielä juhannukseksi, kun laskeskelin että keskikesän juhlaan olisi noin kymmenen viikkoa jäljellä. Koirien kanssa yhteistuumin hautasimme perunat mullan hellään huomaan. Yhtä itua koitettiin hieman hampailla, kun silmäni vältti mutta eiköhän se siitä vielä elvy kasvukuntoon.

Multacase on ratkeamassa paikallisen yrittäjän eduksi, kun netistä on selvitelty säkkimultien hintoja kotiinkuljetuksella. Paikallisella toimijalla multa on hieman kalliimpaa, mutta kotiinkuljetuksen osa on vastaavasti paljon edullisempi, kun kilometrejäkään ei juuri kerry. Ja ainahan on mukavaa kannattaa paikallista pienyrittäjää.

Kasvihuoneen pakettiakin raotettiin. Luin (jälleen netistä), että kennolevyisen kasvihuoneen ylä- ja alapäät kannattaa teipata, jotta kennolevyn rakosiin ei ala kasvaa vihreää kasvustoa ajan mittaan. Isäntä ideoi heti, että silikonilla reikäiset levynpäät saadaan helposti umpeen, mutta (jälleen netistä) löysin teipin, joka on suunniteltu aivan tätä ongelmaa silmällä pitäen. Eri teipit toki molemmille päille, toinen ei päästä kosteutta sisään, toinen päästää ainakin poispäin. Suvussa epäiltiin, että olisikohan moinen hoitunut ihan ilmastointiteipilläkin. Ehkäpä niin, mutta erikoisteipit ovat nyt postin kuljetuksessa.

Ja taas pitää odottaa. Ensiksi postia ja sitten kevättä, joka jo vilautti itseään meille, mutta päättikin sitten rankaista meitä hätäilystä ja lähetti viisi senttiä lunta iloksemme. Isäntä oli jo lähdössä läheiselle puutarhalle ostoksille, mutta käänsin hänen päänsä jäämään vielä kotiin, kun taivaalta tuli vaakasuorassa lunta. Ei sinne kehtaa mennä pelkästään pyörimään ja tekemään vain näyteikkunaostoksia. Onneksi isäntäkin on joskus hätäinen, se saa itseni näyttämään edes vähän viilipytyltä tämän asian suhteen.

Kierrätyksestä

 

Vaikka nimellisesti kaupungissa asummekin, ajattelen asuvani maalla. Pikkukaupungin keskustaakaan ei voi hyvällä omallatunnolla oikein keskustaksi nimittää, yksi tiehän se suurin piirtein on, jonka varrelle liike-elämä on asettunut.

Pikkukaupungissamme ei ole jätteiden lajittelua omakotialueella tähän asti millään tavalla vaadittu.  Ensimmäisessä vuokrarivitaloyhtiössäni oli biojäteastia jo 90-luvulla. Tuolloin omaan kotiini ensimmäistä kertaa muuttaessani ostin paperisia biojätepusseja ja tunnollisesti keräsin banaaninkuoret talteen. Olin ainoa, joka sinne mitään koskaan yhtiössämme vei ja samaan jäteautoon se taidettiin silloin kipata kuin sekajätekin. Kahden viikon jälkeen hermostuin paperipussien hajoamiseen biojäteastiani pohjalle ja into loppui siihen.

Kierrätysherännäisyyteni onkin alkanut nostaa päätään vasta nyt. Sanomalehtiä on kerätty kasalle jo vuosia ja satunnaisesti kuljetettu tienhaaran paperinkeräykseen. Välillä jos sekajäteastiassa oli tilaa, kipattiin lehdet sinne täytteeksi. Sekajäteastian tyhjentäjä kävi kahden viikon välein ja astia yleensä oli ääriään myöten täynnä. Välillä siellä saattoi nähdä isännän polkemassa pusseja tiiviimmäksi, jos jotain isompaa piti saada talosta poistettua.

Isännän ollessa lomareissulla kaverinsa kanssa keväällä pari vuotta sitten, hiiri hyppäsi pöydälle ja ilmoitti tekstiviestillä, että tästä päivästä alkaen tässä talossa lajitellaan pahvit ja muovit erikseen muusta. Mitäpä siihen sitten Espanjasta kommentoimaan kuin että ”Jaha”. Olin havainnut, että tienhaaraamme oli aikojen saatossa tuotu omat keräysastiat muoville, pahville, lasille, metallille ja paperille. Ja nyt astiat olivat ihan kunnolliset. Sellaiset kiinteät, missä laitapolun kulkija ei enää voi viettää öitään.

Muutaman erilaisen astiavaihtoehdon jälkeen on löydetty kohtalaiset säilytystilat keittiöstä muoviroskikselle sekä pahveille. Kivat pikkuämpärit keräävät lasipurkit ja metallitölkit itseensä eteisen kaapissa. Pahvit ehkä edelleen hieman hakevat paikkaansa, mutta järjestely välttää jo. Kesän jälkeen huomasimme, että roskis on jatkuvasti vajaa kahden viikon tyhjennysvälillä. Löysimme jätefirman sivuilta tiedon, että voimme talvikuukausiksi saada tyhjennysvälin neljän viikon kierrolle. Jätemaksut putosivat.

Koska viherpiiperrykseni on vain jatkanut kasvamistaan, viime kesänä tuli älli saada komposti. Aloittelevana omakotiasujana olin sitäkin kokeillut 20 vuotta sitten ja todennut vajavaisilla tiedoillani (koska netti ei ollut tuolloin aktiivisena apunani ja google taisi olla vain uni), että rottahan sinne tulee eväälle, jos avonaiseen kompostiin vie kiinankaalin jämät. Tapoin tällä kokemuksella silloisen viherpiipertäjäsieluni versoilun. Koska korona on lopullisesti nyt vakuuttanut meidät siitä, että kotona on ihan tosi kiva olla ja tämä on juuri se paikka, johon haluamme voimavarojamme sijoittaa, komposti vaikutti loistoidealta kaiken muun kotoilun jatkona. Ja sehän hankittiin.

Saatoimme olla kohtalaisen huvittavan näköistä sakkia, kun Suomen pienimmästä autosta kaadettiin takapenkit ja sinne saatiin sullottua komposti rautakaupan pihassa. Toisaalta olemme jo tottuneet pitkiin katseisiin, sillä pikkuautollamme on viime aikoina kuljetettu epätavallisen isoja satseja laattoja, laastia ja kaikennäköistä muuta rakennustarviketta. Otimme selvää eri valmistajien komposteista, lämpövarauksista ja muista ominaisuuksista, kuten isosta tyhjennysluukusta ja sen toimivuudesta. Suosikkimme valittuamme ajoimme kauppaan ja täräytimme sen ostoskärryyn. Jotenkin olimme kuvitelleet, että sen saa osiin, se varmaan tulee jossain laatikossa, ja epävarmuutemme hyllyn välissä oli käsin kosketeltavissa, kun tajusimme, että nyt se on vaan saatava sinne autoon mahtumaan. Yleisin vitsi kuljetuksissamme onkin ollut, että vaimo voi tulla junalla perässä, kun autoon ei enää mahdu.

Yhteistyömme kompostin kanssa alkoi vallan mainiosti. Isäntää joutui pari ensimmäistä viikkoa valistamaan, että tämänkin ja tämänkin tuotteen saa laittaa biojätteeseen, mutta että sinisen lenkin kuorta ei ehkä kannata. Alun perin miehinen kanta oli, että eihän meiltä kerry mitään biojätettä. Yllättävän paljon kaikenlaista sinne kuitenkin alkoi kertyä, ja takapihalla alkoi käydä pöhinä. Koska biojätteen lajittelee omaan lokeroonsa, saa sekajätteen tyhjennyksen ympäri vuoden kerran kuussa. Jätemaksumme romahtivat.

Opetteluun kuluu aikaa ja siinä onkin syytä olla itselleen armollinen. Välillä komposti on liian kuiva, välillä kastelen sitä liikaa. Kärpäset ja epämääräiset toukat pölähtävät sieltä luukun avatessa naamalle mutta luen, että sekin kuuluu asiaan. Käsketään pöyhiä kompostia, jotta se pysyy ilmavana. Lämmöt romahtavat joka pöyhinnän jälkeen, joten lopetamme sen. Kun kannessa olevaa ilmanvaihtosäädintä säätää mukamas ilman mukaan, pöhinä lakkaa. Välillä se lakkaa, vaikka et tee mitään, välillä kun taas teet jotain. Oppia ikä kaikki. Mutta hauskaa se on.

Parhaimmillaan pakkasta sisällä taisi olla viisi astetta

Sitten tuli syksy ja talvi, ja koko homma jäätyi. Netissä myydään ja suositellaan kaikkea mukavaa lämmityskaapelista lähtien lämminvesivaraajaan asti, mutta luotan keskustelupalstan minua kokeneempien rouvien neuvoihin. Kohta on kevät ja ihananainen lämpö herättää myös kompostin siinä missä minutkin.