Uusia naapureita

 

Läheisessä yksiössä oli näyttö. Tummiin pukeutunut pariskunta kävi asuntoa katsomassa, mutta huonejärjestys ei ilmeisesti miellyttänyt rouvaa. Seuraava pariskunta oli pukeutunut sävysävyyn sinisiin hattuihin. He olivat oikein innostuneita asunnosta ja jättivät tarjouksenkin. En nähnyt heitä hetkeen, mutta nyt kuulin asunnosta ääntä. Aluksi pientä piipitystä, jota epäilin puhelimeksi. Nyt isompaa piipitystä, äänet olivat selvästi päällä. Ja kun sinipipoinen isätiainen lennähti ovesta ulos, varmistui uusien asukkaiden henkilöllisyys. Tervetuloa kasvihuoneeni seinänaapuriksi! Minä viljelen lapsukaisille hyttysiä piha-altaassamme, joten sen puolesta tulette varmasti viihtymään täällä!

Naapuriyksiö!

Kasvukausi kennolevykämpässä on alkanut ja päässyt oikein mallikkaasti vauhtiin. Kaikki muuttajat ovat löytäneen kesämökistä paikkansa ja juurruttaneet hentoiset juurensa valmistamaani maaperään. Tomaateissa on ensimmäisiä kukkia ja joku raakilekin. Chilien kukkia tupsuttelin äsken varovaisesti siltä varalta, että kukaan ammattipölyttäjä ei satu eksymään mökkiini. Kesäkurpitsassakin on ensimmäinen tyttökukka, poikia siis odotellessa. Kyllä tytöillä poikia saa, sanoi mammakin. Päteeköhän se tässäkin?

Kaikki tapahtuma kasvihuoneessa on edelleen hieman jännittävää, mutta suurin huoli on poistunut yöpakkasten mentyä. Kaikki siemenestä kylvämäni on myös itänyt maissia lukuun ottamatta. Annan heille vielä hieman aikaa ennen kuin kylvän uudet. Pinaatista voisi kohta maistella. Tuulen kuivattamat ruusupavut ovat vironneet ja uudetkin laittamani pavut puskevat vartta. En ole vielä päättänyt missä niiden loppusijoituspaikka on. Niillekin varmaan pitää hahmotella tukiseinää. Yksi aidankappale taisikin jäädä sopivasti ylimääräiseksi herneiltä.

Jos kevät oli odottamista, taitaa kesäkin olla sitä. Kuvittelin että kitkemistä olisi valtavasti, mutta kasvihuoneessa on tähän mennessä noussut yksi rikkaruoho. Sitäkin vaalin monta päivää ennen kuin raaskin nyppäistä irti. Tein kitkemisestä itselleni ohjelmanumeroa, että olisi syytä hakea hanskat ja lapiot ja kuskata saalis kompostiin. Kasvihuoneessa aika kuluukin nyt vain fiilistelyyn, tomaatintaimien haisteluun, varkaiden nyppimiseen ja tuleehan niille juteltuakin. Vähän vain, salaa.

Facebookin kasvihuoneryhmä on siitä ihana, että siellä kaikki pohtivat nyt samoja asioita kuin minä, ja joukosta löytyy aina joku rohkea, joka uskaltaa asiasta kysyä. Itse pelkään siellä avautumista, mutta aina on apu tullut lähes samana päivänä, kun itse on pohtinut, miten pölytän kesäkurpitsan tai miksi tomaattini käpertyy latvastaan.

Kaupassa sitä huomaa jumittavansa heviosastolla salaattipussi kädessä ja miettivänsä ”jokohan tämä on viimeinen ostosalaatti”. Nyt päätin, etten enää sorru ulkolaiseen kesäkurpitsaan, jotta jaksan syödä oman satoni, kun se valmistuu. Mansikoissa en siihen vielä pysty, enkä monessa muussakaan. Jäävät pian kesäherkut syömättä, kun odotan omaa tuotantoani, eikä sen varmuus ole ihan sadan prosentin luokkaa. Eräs henkilö juuri sanoi minulle, ettei ensimmäisenä kasvatusvuotena kannata toripaikkaa vielä varata. Hän lienee oikeassa.