Lomailua ennen hoohetkeä. Virhe?

 

Talvilomaa pitäisi malttaa viettää. Ei niinkään, että se olisi varsinaisesta työstä vaikeaa ja kun on viettänyt useamman kuukauden vain kotona etänä, on ihan hyvä poistua samojen seinien sisältä hetkeksi. Vaikkakin rajoitusten vuoksi vain seinät taitavat vaihtua, toki hetkeksi maisematkin. Ongelma onkin aivan muualla ja se on tosi lähellä. Pään sisällä.

Mitä jos se aurinko nyt viikon aikana sulattaa kaikki lumet meidän pihaltamme, enkä olekaan paikalla, kun on se ensimmäinen paras hetki purkaa pahvit kasvihuoneen ympäriltä. Tai kun juhannusperunoiden ämpäriin istutus venyy aivan liian pitkälle, kun idut ovat nyt sentin mittaisia? Se on mun syy jos perheellä ei ole pottua pöydässä jussina. Ei niitä sitten enää mistään saa. Miten voin nyt poistua tontilta, kun tätä kevättä on odotettu monta kuukautta?

Sentti mittaa jo iduissa!

Järki sanoo, että lumi ei ehdi poistua kokonaan viikon aikana, aikaa pytingin pystytykseen todennäköisesti on vielä huhtikuun puolellakin. Silloin on kyllä viimeistään pakko säksentää taimikauppaan, ettei jää ilman jotain oleellista. Perintökaktus on kasteltu vai olisiko sekin pitänyt laittaa hoitoon äidille kuten karvakuonot? Kuulemma kukka kestää viikon verran ikävää kotonakin. Minä ehkä en. Nykyiseen mainioon vartiointijärjestelmäämme ei kuulu kukkien vahtimissysteemi, se onkin sen ainoa puute. Pitää ehkä hankkia joku oheisvalvontakamera kukkia varten, jonka avulla voisin netin kautta tiirailla, onko niillä kaikki hyvin. Isäntä silti ei varmaan lähde ajamaan mökiltä kotiin lupsuttavan kukanplantun takia.

Yleensä sitä lomaa on odottanut kuin kuuta nousevaa, nyt odotus on kääntymässä loman loppumiseen. Silloin varmasti on jo sen verran kevät, että pääsen itse asiaan. Ajatus kääntyy paikallisen puutarhaliikkeen avajaisilmoitukseen netissä, joku peijooni ehtii sinne nyt ennen minua. Mieli onkin nyt käännettävä väkisin lomamoodiin, on osattava nauttia tästä hetkestä ja odottamisen ihanasta tunteesta. Edessä on viikko jotain aivan muuta, jonka jälkeen tulee taas jotain aivan muuta.

Uusi asukas

 

En ole aikaisemmin arvostanut viherkasvejani kovin korkealle. Ne ovat toimineet tilantäyttäjinä muuten autiolta tuntuvassa talossa, ja isäntä on huolehtinut niiden kasteluhuollosta. Siihen niiden hoitaminen sitten on jäänytkin, uudet mullat ne ovat taitaneet saada viimeksi seitsemän vuotta sitten. Ne ovat sinnitelleet hengissä juuri ja juuri.

Tänä keväänä muun heräämiseni ohessa myös viherkasvini ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota. Vaihdoin mullat ja tökin niille kaapista löytyneitä lannoitetikkujakin. Pääosa kakkatikuista taisi löytää loppusijoituspaikkansa erään etätyöpalaverin aikana terrierien vatsoista, sillä matot oli tuunattu multakerroksella. Mitäs pidät mukavalta haisevia multa-astioita lattiatasolla, oma vikasi meinasivat elukat asiaa heiltä tiedustellessani. Sain lahjaksi myös orkidean ja sen edesottamuksia on tullut tiirailtua ihan päivittäin. Nyt niitä on jo kaksi, eihän yksin ole mukava oleilla ikkunalaudalla.

Viikko sitten kotiimme muutti uusi asukas. Eikä mikä tahansa kasvikunnan edustaja vaan perhekalleus. Uutukainen astui kertaheitolla kodin ykköskukan asemaan. Äidilläni oli useita uusia alkuja juurrutettuna eri kaktuksista, mutta jos on mahdollista saada isoäidin kaktuksesta suvunjatkaja, ei mielenliikutus ole kaukana. Jatkumo suvussa. Tutustuimme perheenjäseneemme yhdessä koiruuksien kanssa, hieman vaarallisen sopivalla nenän korkeudella uusi ylpeyteni kyllä sijaitsee. Karvakasat käyvät tutkailemassa tulokasta nyt yksissä tuumin vähän väliä.

Nuuskututtavia ollaan!

Nyt kun sen saisi pidettyä hengissä. Saako se nyt liikaa aurinkoa vai liianko vähän? Miten tuollainen satakuntalaiseen elämään totutettu kaktus selviää Hämeessä? Olenko aivan liian hidas kastelussa? Tai jos kukka on alun perin kotoisin Pohjanmaalta, pitääskö sille puhua vähän leviäämmästi isojokelaasta? Kuulin jo, että ne ovat varsin kranttuja paikanmuutoksista ja nyt autoiltiin käsilaukussa aika pitkä matka. Ei vaan makuuhuoneesta olohuoneeseen, joka on jo riittävä järkytys pudottamaan kaikki kukan nuput. Ulkoilla kuulemma kannattaa kesällä, katsotaan yhdessä joku mukava paikka. Ohje kuului, että vie jonnekin puskan juurelle ja unohda sinne. Miten sen tärkeimmän kukan nyt voi hukata jonnekin koko kesäksi? Käyn ainakin juttelemassa sille välillä. Sama kai millä murteella.

Mullittelua

 

Kahden viikon takaiset risuni 
lähtivät lopulta hiirenkorvailemaan.

Aloimme eilen illalla pohtia isännän kanssa multaa. Kuinka paljon sitä pitää hankkia, mistä ja missä muodossa. Meillä on tapana kirjoitella muistiinpanoja ja suunnitella kaikkea isoon ruutuvihkoon, eikä se tekniikka petä meitä tälläkään kertaa. Ainoastaan vihko on muuttunut hieman pienemmäksi, eikä siinä ole ruutuja. Olemme kuitenkin remonttien yhteydessä laskeneet kaikki mahdolliset asiat useasti aika paljon metsään, joten osaamme jo suhtautua laskutaitoomme varsin kriittisesti. Viimeksi saunaremontin yhteydessä päättelimme ihan yhdessä, että lattialämmityksen tasoitetta menee koko saunaan 2 säkillistä. Sitä käytiin lopulta hakemassa vissiin toistakymmentä pussia lisää. Multalaskurissa lähdemme myös siitä, että nyt lasketaan ja sitten sitä haetaan lisää. Silloin ei tule pettymyksiä.

Päätimme että nyt laskemme suunniteltujen lavakaulusten määriä, kerroskorkeuksia ja tilavuutta, jotta saisimme jonkun mielikuvan hankittavan mullan määrästä. Kaivelen mieleni sopukoista, että jos laskee tilavuutta, kuutiodesimetri olisi muutettavissa suoraan litroiksi. Isäntä epäilee vahvasti tosi lyhyttä lukiomatikkaani. Isoin homma olikin vakuutella hänet, että kyllä se näin on. Helpoimmalla olisin päässyt, jos olisin etsinyt siihenkin vahvistuksen netistä. Tässä kohtaa kirjoittamistani aloin epäillä jo itseänikin ja oli pakko googlata, etten kirjoita aivan höpöjä. Mutta olinpas oikeassa hatarien matikkamuistojeni kanssa.

Noh, laskin että lavakauluksia tulee kaikki kerrokset mukaan luettuna 13 ja yhden kerroksen tilavuus on 96 kuutiodesimetriä eli litraa. Jos ostamme mullan 50 litran säkeissä, niitä pitäisi ostaa 31 kappaletta. Ajattelen, että pussimulta olisi helpointa käsitellä, koska peräkärryn voisi peruuttaa varsin lähelle kasvihuonetta ja roudata säkit siitä sisään. Puukolla viilto pussin kylkeen eikä multaa olisi joka paikkaan levinneenä. Pussimultaa koska siinä ei olisi niin paljon rikkaruohon alkuja mukana kuin lapioidussa irtotavarassa. Pussimultaa koska siinä olisi lannoitteita jo valmiina. Pussimultaa, koska en halua lapioida sitä ensin peräkärryyn ja siitä uudelleen laareihin. Aika moni asia puhuu pussimullan puolesta, enkä vähiten minä. Netistä olen jälleen viisaammilta lukenut, että puutarhamultaa, ei mustaa.

Mullan arvioidussa painossa saattaa 
olla mukana myös puolikas koira :)

Seuraavaksi kaivan kodinhoitohuoneen kaapista kymmenen litran pussin kukkamultaa ja vien sen vaa’alle. Viisi kiloa. Tilavuuden voi siis suurin piirtein jakaa kahdella, että saa painon. Säkkien yhteispaino olisi jotain 750 kilon tienoilla. Peräkärryyn tarvitsee kuulemma tehdä laakeriremontti ensin, ei tule kestämään muuten millään sellaista painoa. Rekisteriotteen mukaan satsi pitäisi hoitaa kahdella eri reissulla mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, samaan kärrylliseen ne tuupataan kaikki.

Mistä sitä sitten haetaan? Syytä on ehkä hieman alkaa kyttäillä tarjouksia. Löysin jo ensimmäisen, 7 säkkiä 20 eurolla. Halvimmaksi tulisi varmaan suursäkki kotiin tilattuna, mutta edessä olisi jälleen lapiointia ja kottikärräilyä etupihalta takapihalle. Jotenkin tämä järjetön lapioinnin määrä tökkii minua vastaan. Perustelen asiaa myös sillä, ettei kottikärry tule varmaan mahtumaan kasvihuoneen ovesta sisälle, joten miten se multa siitä ovelta kauluksiin kulkeutuu. Taas piste säkkimullalle.

Varmaan joku toimittaisi säkkimultaakin lavalla kotipihaan. Tämäkin kannattaa tutkia ennen laakeriremontin aloittamista. Ymmärrän kyllä, ettei se kovin kevyeksi tule, jos kannan 750 kiloa multaa pusseissakaan. Aikoinaan hankkimani kahvakuula saa edelleen siis jatkaa työtään ovipönkkänä. Tavarantoimittajaksi valikoituu myös sellainen toimija, jonka pihassa pääsemme ajamaan peräkärryn multalavan viereen. Viimeksi niitä päätettiin kantaa autonperään paikallisen S-marketin eteisestä. Ei fiksua. Tai sitten vedän multalavan pumppukärryllä eteisestä ulos kärryn viereen. Parempi idea. Ehkä helpointa on kuitenkin ajaa jonkun sellaisen myyjän pihaan, joka oikeasti on tottunut myymään säkkejä isompia määriä. Peräkärryasia on todennäköisesti siellä mietitty jo meidän puolestamme.

Mitä ja minne?

 

Jokaisessa lukemassani kasvihuonetekstissä on lukenut, että kannattaa ostaa astetta isompi kasvihuone kuin mitä aluksi olet aikonut. Tila loppuu vääjäämättä kesken, kun istutuskuume nousee. Suunnitelmia piirrellessäni huomaan, että vaikka ajattelin viljellä vain ihan muutamaa tuotetta ja pitää järjen mukana touhussa, aika pitkäksi tuo lista alkaa muotoutua. Meillä kasvihuoneen koon määritteli alustaksi tulevien valmiiden lavojen koko. Lava on hieman kasvihuonetta pidempi, joten ovensuuhun olisi suunnitteilla pikkuinen istuinryhmä.

Lavat tosiaan ovat aiemmin toimineet asuntovaunun talviteltan alustana ja ne on tehty varsin tukevasta materiaalista. Perustukset tehtiin valmiiksi jo syksyllä, jotta kasvihuone olisi mahdollista saada kasaan heti kun kevät koittaa, eikä tarvitse odotella roudan sulamista. Kaivoimme perustuksia varten yhdeksän monttua, joiden pohjalle laitoimme soraa. Pohja nostettiin ylös nurmen pinnasta lekaharkoilla. Lavat aseteltiin vaakasuoraan laserin ja vatupassin kanssa. Laserin kanssa säätö oli aika lailla hankalaa aluksi. Emme tajunneet, että se pitää lukita paikoilleen. Sen seitsemän kertaa punainen viiva piirtyi aina eri kohtaan ja hermo alkoi kiristyä, kunnes tajusimme kysellä käyttöohjetta koneeseen. Lopulta lavarakennelma asettui jalkojensa varaan niin tasaisesti, että häävalssin olisi voinut vetää siellä lattian yhtään notkumatta.

Suuret suunnitelmat

Laskujeni mukaan kasvihuoneeseen tulee mahtumaan 8 kappaletta lavakauluksia, joiden koko on 60x80 senttiä. Kolme kummallekin pidemmälle seinälle ja kaksi perälle poikittain. Suunnittelen laittavani aluksi kuuteen pitkän seinän lavaan kaikki istutettavat tuotteet ja kaksi perimmäistä jäisivät tyhjiksi. Ihan vaan siitä syystä, että voin vielä laajentaa, jos haluan. Ja etten ahnehdi liikaa yhdellä kerralla. Todennäköisesti elokuussa jokainen lava kuitenkin on piukassa kasvustoa, suunnittelinpa tässä vaiheessa mitä tahansa.

Peräseinälle ajattelin rakentaa (eli siis isäntä rakentaa) hyllyn kaikelle säilytettävälle tavaralle ja mahdollisille matalammille istutuksille, vaikkapa parvekelaatikoille. Haluan viedä myös orkideani kesäksi kasvariin, koska kuulin että ne nauttisivat lämmöstä ja kosteudesta, jotka muistuttavat alkuperämaan kotioloista. Hyllyä tarvitaan siis myös niille. Ystävältäni kuulin, että tomaatit kannattaa istuttaa pitkän sivun aurinkoisemmalle puolelle, sillä ne tarvitsevat kaiken mahdollisen auringonvalon mitä on saatavissa. Kurkut taas voivat asustella myös vähän varjoisemmalla puolella.

Basilika kuulemma on kasvikaveri tomaatille, joten sen voisi asettaa tomaattilavan juurelle kasvamaan. Tomaattia olisi tulossa kahteen lavaan. Kurkun kanssa samaan lavaan ajattelin laittaa persiljaa ja herneet, tillit ja salaatit mahtuisivat yhteen. Kesäkurpitsa ja pinaatti saisivat myös oman laatikkonsa, kuten paprika ja chili. Jonkun tiedon mukaan nämä yhdistelmät eivät olisi ainakaan sotaisia keskenään kasvutilaa haalittaessa.

Hernettä ajattelin laittaa kasvamaan kahta eri lajia, kun en oikein lajien makoisuudesta tiedä. Näitä molempia ajattelin kokeilla kasvihuoneen lisäksi myös ulkosalle. Ulkoruokintaan joutuvat myös mansikka, peruna ja mahdollinen sipuli. Sipulin kanssa en ole vielä päässyt yhteisymmärrykseen siitä, kannattaako sitä laittaa kasvamaan lainkaan. Lukeudun omasta mielestäni sipulin suurkuluttajaksi, joten lavaa ei kannata varata tuotteelle, jonka riittoisuus vastaisi vain parin viikon keittiökulutusta. Sipulin ollessa halpaa toreilla kesällä muutenkin, voin hyvin hankkia sen sieltä.

Kasvihuoneen ulkopuolelle tuleville lavoille on syytä keksiä jonkinlaiset peurasuojat, muuten voi olla, että seisovapöytä kutsuu sarvipäitä. Tähän asiaan en ole perehtynyt vielä ollenkaan, laitetaanpa siihen seuraavat pohdinnat päälle. Välillä olen auton ikkunasta bongaillut iloisen keltaisia nauhaviritelmiä kasvimaiden ympärillä, sellaiset eivät lähtökohtaisesti minua oikein innostaisi. Jos se kuitenkin osoittautuu helpoksi ja tehokkaaksi tavaksi torjua kauriita, käy sekin ilman muuta. Katsotaan toisiko asian kartoittaminen eteeni muitakin vaihtoehtoja.

TULEJO!

 

Pisin kevään odotus ikinä. Aikaisemmin olen havahtunut kevään tuloon siinä vaiheessa, kun äitini alkaa havainnoida muuttolintuja ja viestikentät alkavat toistuvasti lorulla ”kuu kiurusta kesään…” jatkuen pääskyseen asti. Ollaan siskojen kanssa useimmiten myöhässä omien havaintojemme kanssa. Toisena merkkinä olen huomannut hiirenkorvat puissa. Kevät on tullut minulle yleensä humpsahtaen toukokuussa ja ollut muutaman viikon päästä ohitse. Se on näytellyt elämässäni varsin lyhyttä vuodenaikaa.

Nyt talvi on pitkä. Olen kyttäillyt kaikenlaisia kevään merkkejä jo toista kuukautta eikä mitään mielestäni tapahdu. Jos sattuu olemaan pari aurinkoisempaa päivää välissä ja toivo nostaa päätään, talvi rankaisee heti kunnon lumimyräkällä. Vanhan surmaa, höpöhöpö! Katkoimme muutaman koivunoksan sisälle maljakkoon, nekään eivät aukea. Mitään ei tapahdu. Ainostaan perunat itävät jääkaapissa. Joku sentään heräilee.

Koitan nauttia pitkittyvästä talvesta takkatulella ja lämpimillä keitoilla. Kirjoittaminen ja haaveilu tuovat kevättä hieman lähemmäs edes ajatustasolla. Facebookin puutarharyhmissä monet innokkaat julkaisevat kuvia esikasvatetuista taimistaan. Koska he kaikki jaksavat luottaa kevään tuloon, minäkin uskon sen olevan matkalla meille. Kamalan hitaasti vain. Se pistää minut keskittymään olennaiseen. Tähän hetkeen.

Pääsiäisen munat!

 

Lapsena piti pääsiäiseksi puhaltaa munia tyhjiksi sisällöistään, että niitä sai maalata. Äidille koitettiin etsiä reseptikansioista hyviä herkkuja joihin munia saisi upotettua, kun jo pelkkä puhaltaminen oli niin jännää. Hiukankin liian kova puristaminen saattoi koitua kohtalokkaaksi. Keuhkotkaan eivät meinanneet riittää, poskilihaksista puhumattakaan.

Sittemmin munia on suurkulutettu, jotta kennoista voidaan askarrella kynttilän steariinin kanssa takkasytykkeitä. Kennotuotanto notkahti hetkeksi, kun innostuin ostamaan munia paikallisesta rekosta ja sinne toivottiin avokennojen kiertävän takaisin uusiokäyttöön. Ylimääräistä huolta ovat tuottaneet myös kennot, joihin on alettu liimata mainokset päälle irrallisilla papereilla. Niistä ei saatu enää muotoiltua niin kauniita ruusunmuotoisia sytykkeitä. Suuret ne ovat murheet ja vielä korona-aikana!

Nyt munilla herkutellaan, koska kuorimursketta on saatava tomaattipenkin lisäravinteeksi. Voisi sitä saada varta varten valmistetusta tomaattiravinteestakin ihan vaan lisäämällä puskan juurelle. Kompostin kuitenkin ollessa edelleen jäässä, munankuorien kerääminen tuottaa tietynlaista tyydytystä ihmiselle, jota ahdistaa laittaa ruokajämät sekajätteen joukkoon. Kolesterolit saattavat hipoa kevään korvalla pilviä, mutta mitäpä ihminen ei tekisi tomaatin takia.

Kohta siis alkaa munan murskaamisen operaatio. Sen voisi hoitaa kuten viinin tallaamisen Lucy Show’ssa tai sitten laitan kuoret yksinkertaisemmin muovipussiin ja nuijin kaulimella ne pienemmiksi. Aluksi ajattelin, että kuoret pitää aina huuhdella vesihanan alla, mutta eivätpä nuo ole haisemaan ruvenneet astiassaan, vaikka olen ne sinne suoraan rikkomisen jälkeen heittänyt.

Tomaatin viljelyä pitkään harrastanut ystäväni ei ollut omassa tomaattitehtaassaan munankuoria kokeillut, mutta oli asiasta myös kuullut, että näin voisi toimia. Tällä kertaa minulla on siis ihan elävän ihmisen mielipide asiasta, enkä ole kokonaan internetasiantuntijoiden varassa, toki kaikki kunnia heillekin! Jotenkin sieltä vaan saa aina sopivan vastauksen asiaan kuin asiaan, että ihan ei voi tietää mikä on oikeaksi todistettua kokemusta. Onneksi voin tekosyynäni käyttää tuota lähestyvää pääsiäistä, miksi kannan 15 munan kennoja kaupasta kotiin useamman kappaleen viikossa. Ja voihan ne munat ensin puhaltaa, sitten maalata ja lopulta vasta murskata tomaatin ruuaksi kasvihuoneeseen, jos joku sattuu ihmettelemään. Munasta on moneksi!

Juhannusperunat!

 

Juhannuksen perunat ovat itämässä! Ajattelin kolme siskon viljelemää siikliä laittaa ämpäriin, koska jossain sanottiin, että JUST NYT pitää alkaa idättää, jos haluaa ehtiä keittelemään omaa perunaa keskikesän juhlassa. Kanamunakennossa köllöttelee nyt kolme söpöliiniä, jossa yhdessä jo pienen pienet idun alut näkyvätkin. Ohje oli asettaa ne viileään ja pimeään, ilmankos jääkaappi tuntuu olevan otollisin paikka keväällä kasvattaa ituja. Jätin kananmunakennon nyt kuitenkin keittiön pöydälle ja katson mitä siitä tulee. Viime vuonna ainakin lähtivät idut kivaan kasvuun siinäkin.

Unelma elää

 

Muutin lapsuudenkodistani ensimmäiseen omaan kotiini vuokrarivitaloon Etelä-Pirkanmaalaisessa pikkukunnassa, aikaa siitä on kulunut suunnilleen 20 vuotta. Muutto osui talveen ja takapiha oli postimerkin kokoinen, mutta sinne piti kevään koittaessa istuttaa daalioita, ostaa valkoiset muovituolit ja pallogrilli. Mistä lienen sellaisen daaliajuurakon itselleni bongannut, kotikaupastani varmaan vaan ostanut kivan näköisen paketin. Silloin en lukenut pienellä painettua, ”kaiva nämä talveksi ylös ja säilö viileässä” -kohtaa. Sain kuitenkin kukat kukkimaan ensimmäisenä kesänä. Mielikuvani on, että daalioita hyysäsin myös nykyisessä omakotitalossani alkuvuosina, tarina ei vaan enää kerro, kävinkö kaivamassa juurakot rivarin takapihalta mukaani muuttaessani, vai olisinko ostanut uudet. Muistan kuitenkin joskus keväällä autotallista muovipussista löytäneeni epämääräisiä honteloiksi venyneitä vihreitä lonkeroita, jotka totesin jonkin vuotisiksi daalioiksi.

Työkaverini muutti samaan aikaan seinänaapurikseni. Hänen suureksi kateudekseen minun pihaltani nousi keväällä raparperi. Sitä ihmeteltiin yksissä tuumin, minä ylpeänä viherpeukalon taidoistani. Kertaakaan en tainnut raparperista mitään tehdä, mutta olihan se nyt jotain! Muistan naapurini kasvatelleen tontillaan erilaisia papuja, mietittiin yhdessä voiko ja raaskiiko ruusupapuja syödä, kun olivat niin iloisen värisiä.

Omakotitalotontillani olen välillä viritellyt perunamaata ja vihannesviljelmää avomaalle, todeten sen jäätäväksi kitkentätyöleiriksi. Multa pölisi kuivuuttaan ja ohuen multakerroksen alta alkoi kymmeniä senttejä paksu saviseinämä, jonka läpi porkkanakaan ei päässyt tunkeutumaan. Ensimmäisenä vuonna ihmettelin nysäporkkanoita, kunnes kuopaisin lapiolla pikkuisen syvemmältä. Syy selvisi. Kitukasvuisia perunoita nostettiin syksyllä juolaheinän joukosta. Koristekurpitsoja laitoin muutamana vuotena. Keväällä kylvetyt jutut olivat jo unohtuneet, kun en kesän mittaan mitään löytänyt kasvamasta. Syksyllä yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun viereisestä syreeniaidasta roikkui iloisen värisiä pallukoita.

Perunamaata pikkuhiljaa pienennettiin ja lopulta se pantiin pakettiin. Samalla paikalla kasvoi jossain vaiheessa kohtalaisella menestyksellä myös vadelmaa. Siitäkin yritettiin luopua, mutta vadelmat kasvavat edelleen maisemointituotteena takapihan kiviröykkiön päällä. Sieltä se villiintyneenä tuottaa vuosittain pakastimeeni muutaman rasian verran satoa. Elämäämme tuli kuitenkin tekijä, joka pysäytti kaiken pienenkin yrittämisen pihamaahan panostamiseen vuosiksi. Karavaanarielämä.

Jos vapaapäivän koittaessa ensimmäinen ajatus on se, että lähdetään pois kotoa, kannattaa pihaan satsata vaikkapa japanilaisella kivipuutarhalla. Kymmenen vuoden ajan pihamme sai olla varsin luonnonmukaisessa tilassa. Nurmikko juostiin torstaina hätäisesti leikkurin kanssa, jotta perjantaina päästään heti matkaan. Jos poutasää ei suosinut, leikkaaminen saattoi hyvin jäädä seuraavaan viikkoon. Loputkin kukkapenkit kaivettiin ylös, koska ne kasvoivat lähinnä vaahteraa. Puustoa on vähennetty radikaalisti, koska kukaan ei halunnut haravoida.

Muistan haaveilleeni kasvihuoneesta jo silloin kymmenkunta vuotta sitten, kun sain ensimmäisen kerran työurani aikana tulospalkkiota. Summa ei varmaan ollut suuri mutta ajatukseni oli, että haluaisin hankkia sillä jotain itselleni. Tämä sattui kuitenkin samaan ajankohtaan kuin asuntovaunuilun aloittaminen ja isäntä takoi järkeä päähäni. Järjen ääni voitti ja hautasin haaveeni. Unelma on kuitenkin kytenyt, ja kun viime vuonna totesimme asuntovaunusta luopumisen olevan ajankohtaista, kaivoin haaveeni sängynalaisesta haavelaatikosta. Isännänkin mielestä nyt toteutetaan tämä haave, asuntovaunu kun oli hänen suuri juttunsa.

Kasvihuoneen alle tuleva lavarakennelma on muuten sama, jonka päälle vaunumme talviteltta on vuosittain rakennettu. Vaunuaikana kirosimme, miksi siitä piti tehdä niin tolkuttoman iso ja painava. Filmivanerista ja painekyllästetystä kakkosnelosesta kaksi kappaletta neljämetrisiä alustoja, joiden raahaaminen kausipaikalle oli aina valtava ponnistus. Peräkärry natisi liitoksissaan, kun niitä kuljeteltiin edestakaisin kauden vaihtuessa. Tämän takia. Emme vain vielä tienneet mitä niistä tulee isona.

Kilpavarustelua ja varustekilpailua

 

Koska puutarhaharrastukseni on vasta alussa, kaikkeen oheistavaraan tulee menemään rahaa kevään ja kesän mittaan. Omasta kokemuksestani tiedän, että esimerkiksi golfin aloituksessa tärkeintä olivat vaaleanpunaiset mailat, ihanat hamoset, kengät ja kaikki muu oheissälä. Itse golf oli sivuseikka ja vaikka pinkeistä mailoista huolimatta välillä hermot kiristyivät, kentälle piti lähteä jo senkin takia, että sai käyttää niitä mekkoja. Veikkaisin että samat naiselliset värit alkavat vilahdella myös puutarhavälineissä, todennäköisesti jo paljon ennen kuin mieleeni tulee ostaa edes multaa.

Isännän hankintalistalla on ollut päältä ajettava ruohonleikkuri jo useamman vuoden. Koska hänelle ei hankintalupaa sellaiseen ole myönnetty, olen itse ollut ruohonleikkausvastaava jo useamman kesän ajan. Leikkausala ei ole järin suuri, kolmisen varttia siihen aikaa palaa kerran viikossa. Ja nyt kun ala pienenee kasvihuoneen ja usean lavakauluksen verran, en oikein ehkä näe vieläkään tarvetta isolle leikkurille. Trimmerille kyllä tulee uudenlaista käyttöä, kun kaikenlaista vierustaa tulee siistittäväksi.

Olen ottanut nurmikonleikkuun tähän asti hyötyliikuntana ja vähenisihän siinä oma homma, jos antaisi periksi miehen mieliteolle. Jos minulla on tiettyjä intohimoja kauniiden lapioiden ja muiden härpäkkeiden perään, on kai turha tuomita miestä, joka diggailee koneita. Tässä kohtaa on ehkä syytä perääntyä ja antaa miehen valita mahdollisen leikkurinsa väri. Onneksi isäntäkin on väri-ihminen, joten veikkaisin että tuleva laite olisi punainen, jos hän saa valita.

Koska lähipiiriini kuuluu ammattilaiseksi lukeutuva sähkömies, on kasvihuoneeseeni mitä ilmeisimmin tulossa valoa ja lämpöä. Tunnelmavalot syksyiseen kasvihuoneeseen ovatkin hankintalistallani aika alkupäässä. Sähkön pystyy kuulemma vetämään kätevästi puutarhavajastamme, joka kantaa siirtolapuutarhan nimeä. Siirtolapuutarhan raivaaminen varastokäytöstä kasvihuonekäyttöön on muuten yksi aivan oma projektinsa, niin paljon sinne on saatu sullottua kaikkea mukamas tosi tarpeellista tavaraa vuosien mittaan. Terassilta käyttämättömiksi jääneet lämmittimetkin löytyvät valmiina autotallista, jos niille tulee tarve. Eli mahdollisesti lämmittimien ansiosta mökkiin voisi uskaltautua istuttamaan asioita ehkä jo toukokuun puolella, jos sääkehitys muuten on suosiollista.

Puutarhavajan talvinen epätoivon tila

Ruotsalainen tarvikeliike myy kohtalaisen edullisesti sadevesitynnyreitä ja ränniin pitää rakentaa sieppari, joka kaappaa vesinorot tynnyrin suojiin. Siepparin mallia on tarkasteltu netistä, ja todettu, että senhän voi rakentaa itse vanhan kiukaan jäämistöstä säilöön otetusta rosterista. Koska minun tuurillani Suomen kesässä ei sitten sada lainkaan, pitää uusi kasteluletku hankkia ja sen kuuluu rullautua itsestään kelan sisään. Kaikki hankittavat tuotteet tuntuvat maksavan maltaita, yksikään tuote ei ole löytynyt vielä alle viidellä kympillä. Kasteluletkukeloja löytyi isolla hintahaitarilla, mutta mitään halpaahan ei kannata ostaa, sillä silloin niitä ostetaan yleensä kaksi. Yritän ehdotella, että voin kyllä rullailla letkua aluksi käsinkin, mutta ei sitä usko kukaan, en edes minä. Siellä se lojuu kumminkin nurmikolla, kun päältä ajettava leikkuri lähestyy kohdetta.

Tomaatintainta tukevia kattoon kiinnittyviä narusysteemeitä myydään monen mallisia ja hintaisia, mutta ehkä sellaisenkin voisi askarrella itse? Luova isäntä suunnittelee sellaisen varmaan verhovaijerin varaan kasvihuoneen kattoon ja kotinaru lienee yhtä luotettavaa kuin kasvihuonefirman oma tuotenimellä varustettu lanka.

Hankittavaa näyttäisi olevan yllättävän paljon, vaikka omakotiasujalle on vuosien varrella kaikenlaista perustavaraa jo kertynyt. Voi olla, että alkuvaiheen huuman vaaleanpunaiset hankinnat voisi siirtää, kunnes on olemassa joku paikka missä niitä käytetään. Yksi hankittava asia on varma. Croksit. 15 vuotta olen taistellut niitä vastaan eikä sellaisia ole meidän huushollissa nähty. Nyt ne pitää hankkia. Vaaleanpunaisina.