Lupaus tulevasta

 

Siellä se kasvihuoneen valmis paikka jossain on!

Harva ihminen sitä ilahtuu sateisesta ja harmaasta päivästä, mutta kun tuleva kasvihuoneilija huomaa helmikuun pakkasaamujen jälkeen mittarissa plusasteita ja ikkunan takana kaatosateen, mieli ei masennu. Lumi sulaa!

Puolisen metriä valkoista höttöä on päällystänyt lavarakennelmaa, jonka päälle muovimökki tullaan kasaamaan. Puuhässäkän päällä talvehtii myös yksi lavakaulus, joka kätkee hellään huomaansa valkosipulin kynnet. 20 kynttä sinne lokakuussa piilotin. Kävin päivittäin tarkastamassa, etteivät ne vain syksyn lämpiminä päivinä sieltä puske itseään pintaan. Netin ohjeiden mukaan kaikki on silloin menetetty, tai vaihtoehtoisesti ei, jos vain peittelet ne lehdillä ja unohdat sinne. Kyllä ne sieltä keväällä nousevat uudelleenkin. Netti on siitä mukava kaveri, että sieltä useimmiten löytää itseään miellyttävän mielipiteen jonkun tahon suusta, on se sitten mitä tahansa. Nyt siis uskon, että ne valkosipulit siltä varmasti nousevat, koska ne eivät ehtineet itää, ja koska varmuuden vuoksi vielä peittelin ne lehdilläkin.

Kavereille on luvattu valkosipulifestivaalit elokuussa. Vieraita tulee siis kaksi eli porukkaa on yhteensä neljä henkeä. Ensin osallistuvat ystävät ilahtuivat kutsusta, kynsilaukan vannoutuneita ystäviä kun ovat. Pientä pettymystä oli kuitenkin kuultavissa heidän äänistään, kun kerroin että sato on maksimissaan 20 sipulia. Mahdollisesti paljon vähemmänkin ja luultavasti tulemme paikalle kaupan kynsien kanssa. Eihän siinä ole kuin yhden illan satsi! Tarkensin etteivät nämä olleet alkuperäisissä suunnitelmissakaan mitkään kahden viikon bakkanaalit, yksi ilta mielessäni vain siinsikin kutsuessani itseni heidän valmistamaan pöytään.

Vesisade kuurasi ensin automme ja sen jälkeen liukastuivat kaikki hangetkin. Isäntä on hoputtanut minua menemään kolaamaan takapihan tanssilavaa, jotta kasvihuonetta voisi nopeammin alkaa kasata. Eikä mennä. Jos mopon päästää käsistään jo ennen helmikuun loppua, niin ehdin tohkeissani palelluttaa kylmässä kopissa useammatkin taimet. Nyt on pakko malttaa vielä hieman pidätellä. Sääennusteen mukaan ensi viikonlopun aurinkoinen sää sulattaa 10 senttiä hangesta ja maaliskuun ensimmäisellä viikolla katoaa toinen mokoma. Maaliskuun toisen viikon jälkeen tämän logiikan mukaan näkyy nurmikkoa. Suomalaisen järki kuitenkin sanoo, että takatalven lumisateet tulevat vielä äitienpäivänäkin, kuten vuonna -95, kun pikkusiskoa haettiin kotiin synnytyslaitokselta. Nevöfoget.

Pilkistää jo!

Tilaihme!

 

Aion rakentaa takapihalleni mökin, ihmisen kokoisen ja monen kasvatuslavan mentävän. Kuinka joku voi pystyä pakkaamaan sen kahteen noin pieneen pakettiin? Suunnittelun mestariksi hän voi itseään kutsua, tai sitten jossain on laskuvirhe. Ehkä olenkin tilannut kahden neliön kokoisen kopperoisen, jonne mahtuu korkeintaan yksi terrieri kerrallaan. Tai sitten joku unohti pakata sokkelin mukaan.

Mene ja tiedä, ei tuota pakettia kuitenkaan voi avata ennen kuin korkeintaan kuukauden päästä. Ja silloinkin ihan vähän vain raottaa. Laatikon rakosesta lurahtaa heti pussillinen pikkuosia, jotka livahtavat terassilautojen väliin ja hukkuvat sinne iäksi. Koirat repivät pahveja ja silppuavat ne mukaviksi turkooseiksi suuhunpantavan kokoisiksi paloiksi. Ikea jää varmaan kakkoseksi, kun kokoaminen alkaa. Asennuksesta oli netissä helpon näköinen video, suitsait homma kasaan. Paneelit vain luiskahtavat oikeisiin kolosiinsa. Kokemuksesta voisin arvioida, että tarvitsemme ainakin viisi päivää mökin kasaamiseen. Ja hyvät eväät. Auringon pitää paistaa keväisen kauniina ja sitruunaperhonen lentää ohitsemme ihmetellen, mitä tähän oikein nousee? Uusi lounaspaikka kukkivine kasveineen? Juuri se!

Tässä ja nyt!

Ensimmäinen auringonsäde pilkistää helmikuisena päivänä ja luonto näyttää hehkuvan kauniilta -20 asteen pakkasessa, kaikki on hukassa. Minne olen laittanut syksyllä tilatun puutarhakalenterin, siihen pitää juuri nyt alkaa suunnitella kevään istutuksia. Missä ihmeessä on kasvihuonekirja, jonka ostin Helsingin reissulta lokakuussa? Eihän tähän pieneen kalenteriin mitään mahdu suunnittelemaan ja homma tyssää, kun pitää lähteä etsimään asiaan sopivaa vihkoa.

Kriisiä kriisin perään. Eikä aikaa ole enää kuin kolme kuukautta. Ulkona punatulkku tinttikavereineen etsii siementä naapurin lintulaudalta puolen metrin hangen keskellä, mutta nekin varmasti haistavat saman kuin minä. Ihan kulman takana häämöttävän kevään!

                                

Sunnuntai-iltapäivänä saan ajatuksen mennä taas katsomaan internetin syövereistä mahdollisia kasvihuonevalikoimia. Vähän väliä siellä olen pistäytynyt, haaveillut ja laskeskellut, miettinyt mittoja ja sulkenut jälleen koneen. Tabletin sanapeli, jonka koukkuun olen taas langennut, mainostaa minulle joka tauolla kasvihuoneita. NYT! Juuri se kasvihuone, juuri niillä mitoilla, jotka passelisti istuisivat tekemäämme pohjarakenteeseen. Alennuksessa -35%.

Sillä, että lähtöhinnaksi mielestäni ilmoitetaan paljon kovempi hinta kuin mitä aikaisemmin muistaisin, ei ole mitään merkitystä. Se on alennuksessa, joten sen on oltava halpa. Ja onhan se, ehkä muutaman kympin. Mutta tämä on se merkki, mitä olen odottanut, nyt se on tilattava.

Mieheni ihmettelee kun sanon, että mennään yhdessä katsomaan niitä alennuksia. Etkö siis vielä tilannut sitä? Pitäähän se nyt tilata! Tilaa sinä ukkokulta netistä muutaman euron kiinalaisia otsalamppuja milloin vaan keskustelematta siitä ensin minun kanssani. Viidensadan euron ISOSTA unelmasta pitää haaveilla yhdessä, katsoa että onhan tämä nyt juuri se malli, katsoa mitä lisävarusteita siihen tilataan. Ainakin se automaattinen ikkunaluukun avaaja, ehkä muutakin. Juhlavan tilanteen kunniaksi voi ottaa lasin viiniä.

Tilausjärjestelmä kertoo, että mökki kuljetetaan kotiovelle ja toimitusaika on 3-5 päivää. Ensimmäinen hämmästys on tiistaina, kun mieheni sähköpostiin kilahtaa ilmoitus viiden sadan gramman paketin saapumisesta ABC:n postin noutolokeroon. Mitään kun ei ole tilattu. Juuri sieltä laatikosta on tänään noudettu uusi vedenkeitin mutta ei sinne mitään muuta ole tulossa. Asiaa voidaan pähkäillä todella monesta eri kulmasta ennen kuin keksimme ratkaisun asiaan. Menen katsomaan mitä sinne on tullut. Sillähän se selviää! Ta-daa! Automaattisella ikkunaluukun avaajalla olikin eri reitti luoksemme kuin muovikopin loppuosalla.

Keskiviikkona mieheni soittaa minulle. Unelma on saapumassa kuorma-autolla Viron kautta Toijalan Torkkoon huomenna. Minulla on mukamas vapaapäivä, jolle olen kuitenkin sopinut muutaman tapaamisen ihan livenä. Sekunnin mietin, mitä niistä voi siirtää. Mökki tulee kello 10 ja 14 välillä. Tai sitten 10 ja 12 välillä. Eihän sitä nyt enää muista sanoiko se kuljettaja kahteen vai kahteentoista. Mitä väliä? Minä perun aivan kaikki, jos minulle on tulossa kasvihuone! Herranen aika, eihän tässä nyt enää ehdi mitään suunnitella, kun kaikki on ihan juuri, tässä ja nyt!

Kennolevyisiä unelmia

 

Unelma kasvattaa omaa ruokaa. En edes kauheasti pidä vihanneksista. Kasvihuoneessa kiteytyy kuitenkin ajatus siitä, että olen aikuinen suomalainen nainen, joka saa ruokaa perheelleen pöytään. Luulen, että samasta syystä miehet hakeutuvat hirviporukoihin, esihistoriallinen mies nostaa päätään sohvaperunoiden sisältä. En ole huonompi kuin esiäitini, jotka saivat ikiroutaisesta maasta nostettua porkkanansa ja perunansa.

Muistojeni mammalassa ei kitketty, vaan siemenet laitettiin muistikuvieni mukaan peltoon ja elokuussa nostettiin valmista kamaa kattilaan kiehumaan. Voi olla, että lapsuuteni mielikuva on saattanut muodostua ruusuisemmaksi ajan saatossa. Voi olla että, että kasvihuoneeni, joka siis edelleen on vain haaveissa, saattaa teettää oikeasti työtä. Ei mammalla kukaan käynyt nakertamassa kaalin lehtiin reikiä, eikä siellä avomaalla jäniksetkään tietääkseni vierailleet, kaikenlaisista häröistä puhumattakaan, joista kirjoissa maalaillaan kauhukuvia. Ja mistä niitä rikkaruohoja tulisi, jos ostaa puhdasta säkkimultaa suoraan puutarhalta? Kai se nyt on seulottu juolavehnästä puhtaaksi?

Ensimmäisen kesän raskas raadanta tuotti 40 perunaa lavakauluksesta. Istuin lavan vieressä ja ihmettelin. Kaikki lähti siitä, että neljä perunaa pyöri jääkaapin perällä toukokuun korvilla ja päätin jättää ne keittiön pöydälle etsimään kevään itämisen ihmettä. Ihme toteutui ja mieheni epäilyistä huolimatta sain perunat puolittamalla 8 tainta kasvun alkuun lavaan.

Kesän mittaan epäilyksien ääniä annettiin useammastakin suunnasta. Kasvattaa niin pitkää varttaa, ei siellä juuressa silloin mitään ole. Et kai ole sitä lannoittanut, kun on noin komeat varret, ei saa lannoittaa. En muista heitinkö kananpaskaa sinnekin, kun innostuin sitä kylvämään muille. Kyllä varmaan, mutta en teille sitä tunnusta. Illan pimenevinä tunteina käyn varovasti kaivamassa kasvuston juurta. On siellä pieniä perunamuodostelmia, ähäkutti.

Niitä neljääkymmentä kultaista aarretta varjelin sitten loppuun saakka. Toki muutamat syötiin heti nostamisen yhteydessä ja taisin niistä kerran keitellä vieraillekin, että kattokaas mitä MINÄ sain aikaan. Loppunoston yhteydessä jääkaapin perälle jäi vielä kulhollinen satoa. Muutama ihan komeakin, pääosin peukalon pään kokoista nappulaa. Lokakuussa vaalin siellä vielä viimeistä neljää, muistin ne kaapin p
erältä aina silloin, kun olisin tarvinnut sitä toistakin leivontakulhoa, jossa keltaisen multaiset pallukat köllöttelivät. Upean kasvukauden päätös oli heillä joutua kompostin syövereihin, eihän niitä neljää sitten saanut muka mihinkään yhdistettyä. Sydäntä särki silloin. Minä onneton en edes syönyt tuottamaani satoa vaan heitin pois.

Huikean kokemuksen saattelemana koen nyt olevani valmis kasvihuoneen tuloon. Siemenistä asti en aio kuvitellakaan kasvattavani vielä mitään, tilliä ja salaattia lukuun ottamatta. Aion jonkun oikean ammattilaisen antaa muodostaa minulle hyvän pohjan kasvattamalla kunnon taimet vihannesviljelmälleni. Riski sille, että toukokuussa ei ole mitään kasvihuoneeseen siirrettävää on liian suuri ottaa, jos onnistun pilaamaan taimet jo senttien korkuisina. Saattaisi olla kasvihuone torissa myynnissä hyvinkin pian, jos sieltä ei mitään nouse.

Viimekesäisessä lavakauluksessa ovat talvehtineet amppelimansikan rönsyistä juurrutetut uudet taimet. Syksyllä ostettuun toiseeen lavaan laitoin valkosipulia. Jännän äärellä ollaan siis jo aikaisin keväällä, kun pääsen tiirailemaan, onko elämää talven jäljiltä. Lavoja on tarkoitus laittaa myös muutama lisää kasvihuoneen rinnalle, sillä olisi kai pöljää laittaa perunat viemään tilaa kasvihuoneesta, kun näyttävät kasvavan taivasallakin kivasti. Lumisella hangella näkyy runsaasti rusakon tai jonkun sellaisen elikon jälkiä. Jotain kanaverkkoa lienee siis syytä suunnitella kasvustojen ylle takapihalle.

Ihan valtavasti ihanaa mietittävää.