sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Pääsiäisen munat!

 

Lapsena piti pääsiäiseksi puhaltaa munia tyhjiksi sisällöistään, että niitä sai maalata. Äidille koitettiin etsiä reseptikansioista hyviä herkkuja joihin munia saisi upotettua, kun jo pelkkä puhaltaminen oli niin jännää. Hiukankin liian kova puristaminen saattoi koitua kohtalokkaaksi. Keuhkotkaan eivät meinanneet riittää, poskilihaksista puhumattakaan.

Sittemmin munia on suurkulutettu, jotta kennoista voidaan askarrella kynttilän steariinin kanssa takkasytykkeitä. Kennotuotanto notkahti hetkeksi, kun innostuin ostamaan munia paikallisesta rekosta ja sinne toivottiin avokennojen kiertävän takaisin uusiokäyttöön. Ylimääräistä huolta ovat tuottaneet myös kennot, joihin on alettu liimata mainokset päälle irrallisilla papereilla. Niistä ei saatu enää muotoiltua niin kauniita ruusunmuotoisia sytykkeitä. Suuret ne ovat murheet ja vielä korona-aikana!



Nyt munilla herkutellaan, koska kuorimursketta on saatava tomaattipenkin lisäravinteeksi. Voisi sitä saada varta varten valmistetusta tomaattiravinteestakin ihan vaan lisäämällä puskan juurelle. Kompostin kuitenkin ollessa edelleen jäässä, munankuorien kerääminen tuottaa tietynlaista tyydytystä ihmiselle, jota ahdistaa laittaa ruokajämät sekajätteen joukkoon. Kolesterolit saattavat hipoa kevään korvalla pilviä, mutta mitäpä ihminen ei tekisi tomaatin takia.

Kohta siis alkaa munan murskaamisen operaatio. Sen voisi hoitaa kuten viinin tallaamisen Lucy Show’ssa tai sitten laitan kuoret yksinkertaisemmin muovipussiin ja nuijin kaulimella ne pienemmiksi. Aluksi ajattelin, että kuoret pitää aina huuhdella vesihanan alla, mutta eivätpä nuo ole haisemaan ruvenneet astiassaan, vaikka olen ne sinne suoraan rikkomisen jälkeen heittänyt.

Tomaatin viljelyä pitkään harrastanut ystäväni ei ollut omassa tomaattitehtaassaan munankuoria kokeillut, mutta oli asiasta myös kuullut, että näin voisi toimia. Tällä kertaa minulla on siis ihan elävän ihmisen mielipide asiasta, enkä ole kokonaan internetasiantuntijoiden varassa, toki kaikki kunnia heillekin! Jotenkin sieltä vaan saa aina sopivan vastauksen asiaan kuin asiaan, että ihan ei voi tietää mikä on oikeaksi todistettua kokemusta. Onneksi voin tekosyynäni käyttää tuota lähestyvää pääsiäistä, miksi kannan 15 munan kennoja kaupasta kotiin useamman kappaleen viikossa. Ja voihan ne munat ensin puhaltaa, sitten maalata ja lopulta vasta murskata tomaatin ruuaksi kasvihuoneeseen, jos joku sattuu ihmettelemään. Munasta on moneksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Takatalven kourissa

  Ulkona tuulee hurjasti ja vihmoo toivottavasti talven viimeisiä lumituiskuja. On maaliskuun loppu ja saimme jo nauttia muutaman viikon iha...