TULEJO!

 

Pisin kevään odotus ikinä. Aikaisemmin olen havahtunut kevään tuloon siinä vaiheessa, kun äitini alkaa havainnoida muuttolintuja ja viestikentät alkavat toistuvasti lorulla ”kuu kiurusta kesään…” jatkuen pääskyseen asti. Ollaan siskojen kanssa useimmiten myöhässä omien havaintojemme kanssa. Toisena merkkinä olen huomannut hiirenkorvat puissa. Kevät on tullut minulle yleensä humpsahtaen toukokuussa ja ollut muutaman viikon päästä ohitse. Se on näytellyt elämässäni varsin lyhyttä vuodenaikaa.

Nyt talvi on pitkä. Olen kyttäillyt kaikenlaisia kevään merkkejä jo toista kuukautta eikä mitään mielestäni tapahdu. Jos sattuu olemaan pari aurinkoisempaa päivää välissä ja toivo nostaa päätään, talvi rankaisee heti kunnon lumimyräkällä. Vanhan surmaa, höpöhöpö! Katkoimme muutaman koivunoksan sisälle maljakkoon, nekään eivät aukea. Mitään ei tapahdu. Ainostaan perunat itävät jääkaapissa. Joku sentään heräilee.

Koitan nauttia pitkittyvästä talvesta takkatulella ja lämpimillä keitoilla. Kirjoittaminen ja haaveilu tuovat kevättä hieman lähemmäs edes ajatustasolla. Facebookin puutarharyhmissä monet innokkaat julkaisevat kuvia esikasvatetuista taimistaan. Koska he kaikki jaksavat luottaa kevään tuloon, minäkin uskon sen olevan matkalla meille. Kamalan hitaasti vain. Se pistää minut keskittymään olennaiseen. Tähän hetkeen.