Vaikka nimellisesti kaupungissa
asummekin, ajattelen asuvani maalla. Pikkukaupungin keskustaakaan ei voi
hyvällä omallatunnolla oikein keskustaksi nimittää, yksi tiehän se suurin
piirtein on, jonka varrelle liike-elämä on asettunut.
Pikkukaupungissamme ei ole
jätteiden lajittelua omakotialueella tähän asti millään tavalla vaadittu. Ensimmäisessä vuokrarivitaloyhtiössäni oli
biojäteastia jo 90-luvulla. Tuolloin omaan kotiini ensimmäistä kertaa
muuttaessani ostin paperisia biojätepusseja ja tunnollisesti keräsin
banaaninkuoret talteen. Olin ainoa, joka sinne mitään koskaan yhtiössämme vei
ja samaan jäteautoon se taidettiin silloin kipata kuin sekajätekin. Kahden
viikon jälkeen hermostuin paperipussien hajoamiseen biojäteastiani pohjalle ja
into loppui siihen.
Kierrätysherännäisyyteni onkin
alkanut nostaa päätään vasta nyt. Sanomalehtiä on kerätty kasalle jo vuosia ja
satunnaisesti kuljetettu tienhaaran paperinkeräykseen. Välillä jos
sekajäteastiassa oli tilaa, kipattiin lehdet sinne täytteeksi. Sekajäteastian
tyhjentäjä kävi kahden viikon välein ja astia yleensä oli ääriään myöten
täynnä. Välillä siellä saattoi nähdä isännän polkemassa pusseja tiiviimmäksi,
jos jotain isompaa piti saada talosta poistettua.
Isännän ollessa lomareissulla kaverinsa
kanssa keväällä pari vuotta sitten, hiiri hyppäsi pöydälle ja ilmoitti tekstiviestillä,
että tästä päivästä alkaen tässä talossa lajitellaan pahvit ja muovit erikseen
muusta. Mitäpä siihen sitten Espanjasta kommentoimaan kuin että ”Jaha”. Olin
havainnut, että tienhaaraamme oli aikojen saatossa tuotu omat keräysastiat
muoville, pahville, lasille, metallille ja paperille. Ja nyt astiat olivat ihan
kunnolliset. Sellaiset kiinteät, missä laitapolun kulkija ei enää voi viettää
öitään.
Muutaman erilaisen
astiavaihtoehdon jälkeen on löydetty kohtalaiset säilytystilat keittiöstä
muoviroskikselle sekä pahveille. Kivat pikkuämpärit keräävät lasipurkit ja
metallitölkit itseensä eteisen kaapissa. Pahvit ehkä edelleen hieman hakevat
paikkaansa, mutta järjestely välttää jo. Kesän jälkeen huomasimme, että roskis
on jatkuvasti vajaa kahden viikon tyhjennysvälillä. Löysimme jätefirman
sivuilta tiedon, että voimme talvikuukausiksi saada tyhjennysvälin neljän
viikon kierrolle. Jätemaksut putosivat.
Koska viherpiiperrykseni on vain
jatkanut kasvamistaan, viime kesänä tuli älli saada komposti. Aloittelevana
omakotiasujana olin sitäkin kokeillut 20 vuotta sitten ja todennut vajavaisilla
tiedoillani (koska netti ei ollut tuolloin aktiivisena apunani ja google taisi
olla vain uni), että rottahan sinne tulee eväälle, jos avonaiseen kompostiin
vie kiinankaalin jämät. Tapoin tällä kokemuksella silloisen viherpiipertäjäsieluni
versoilun. Koska korona on lopullisesti nyt vakuuttanut meidät siitä, että
kotona on ihan tosi kiva olla ja tämä on juuri se paikka, johon haluamme voimavarojamme
sijoittaa, komposti vaikutti loistoidealta kaiken muun kotoilun jatkona. Ja
sehän hankittiin.
Saatoimme olla kohtalaisen
huvittavan näköistä sakkia, kun Suomen pienimmästä autosta kaadettiin
takapenkit ja sinne saatiin sullottua komposti rautakaupan pihassa. Toisaalta
olemme jo tottuneet pitkiin katseisiin, sillä pikkuautollamme on viime aikoina
kuljetettu epätavallisen isoja satseja laattoja, laastia ja kaikennäköistä
muuta rakennustarviketta. Otimme selvää eri valmistajien komposteista, lämpövarauksista
ja muista ominaisuuksista, kuten isosta tyhjennysluukusta ja sen toimivuudesta.
Suosikkimme valittuamme ajoimme kauppaan ja täräytimme sen ostoskärryyn. Jotenkin
olimme kuvitelleet, että sen saa osiin, se varmaan tulee jossain laatikossa, ja
epävarmuutemme hyllyn välissä oli käsin kosketeltavissa, kun tajusimme, että
nyt se on vaan saatava sinne autoon mahtumaan. Yleisin vitsi kuljetuksissamme
onkin ollut, että vaimo voi tulla junalla perässä, kun autoon ei enää mahdu.
Yhteistyömme kompostin kanssa
alkoi vallan mainiosti. Isäntää joutui pari ensimmäistä viikkoa valistamaan,
että tämänkin ja tämänkin tuotteen saa laittaa biojätteeseen, mutta että
sinisen lenkin kuorta ei ehkä kannata. Alun perin miehinen kanta oli, että eihän
meiltä kerry mitään biojätettä. Yllättävän paljon kaikenlaista sinne kuitenkin
alkoi kertyä, ja takapihalla alkoi käydä pöhinä. Koska biojätteen lajittelee
omaan lokeroonsa, saa sekajätteen tyhjennyksen ympäri vuoden kerran kuussa.
Jätemaksumme romahtivat.
Opetteluun kuluu aikaa ja siinä onkin
syytä olla itselleen armollinen. Välillä komposti on liian kuiva, välillä
kastelen sitä liikaa. Kärpäset ja epämääräiset toukat pölähtävät sieltä luukun
avatessa naamalle mutta luen, että sekin kuuluu asiaan. Käsketään pöyhiä
kompostia, jotta se pysyy ilmavana. Lämmöt romahtavat joka pöyhinnän jälkeen,
joten lopetamme sen. Kun kannessa olevaa ilmanvaihtosäädintä säätää mukamas
ilman mukaan, pöhinä lakkaa. Välillä se lakkaa, vaikka et tee mitään, välillä
kun taas teet jotain. Oppia ikä kaikki. Mutta hauskaa se on.
Parhaimmillaan pakkasta sisällä taisi olla viisi astetta |
Sitten tuli syksy ja talvi, ja koko
homma jäätyi. Netissä myydään ja suositellaan kaikkea mukavaa
lämmityskaapelista lähtien lämminvesivaraajaan asti, mutta luotan
keskustelupalstan minua kokeneempien rouvien neuvoihin. Kohta on kevät ja
ihananainen lämpö herättää myös kompostin siinä missä minutkin.
Hauska postaus! Niin tuttuja juttuja varmasti monelle meistä. Minä olen aina kierrättänyt kaiken, mille vain on käytännöllisen etäisyyden sisällä kierrätysastiasta ja isäntä on sitten opetellut kun on ollut pakko. Hyvin sujuu jo hänelläkin. Kompostorin sielunelämään sisälle pääseminen vaatii opettelua eikä se aina suju silloinkaan. Harvoin sitä kuitenkaan on totaalisesti sössinyt asiaa, ainakaan jos mädäntynyt löyhkä ei tule luukkua aukaistessa vastaan. Kompostisi herää varmasti pian kevätauringon lämmössä ja alkaa taas pöhistä kuumana. Aurinkoista pääsiäisen aikaa!
VastaaPoistaKiitos! Ihanaa pääsiäistä!
Poista