Kierrätyksestä

 

Vaikka nimellisesti kaupungissa asummekin, ajattelen asuvani maalla. Pikkukaupungin keskustaakaan ei voi hyvällä omallatunnolla oikein keskustaksi nimittää, yksi tiehän se suurin piirtein on, jonka varrelle liike-elämä on asettunut.

Pikkukaupungissamme ei ole jätteiden lajittelua omakotialueella tähän asti millään tavalla vaadittu.  Ensimmäisessä vuokrarivitaloyhtiössäni oli biojäteastia jo 90-luvulla. Tuolloin omaan kotiini ensimmäistä kertaa muuttaessani ostin paperisia biojätepusseja ja tunnollisesti keräsin banaaninkuoret talteen. Olin ainoa, joka sinne mitään koskaan yhtiössämme vei ja samaan jäteautoon se taidettiin silloin kipata kuin sekajätekin. Kahden viikon jälkeen hermostuin paperipussien hajoamiseen biojäteastiani pohjalle ja into loppui siihen.

Kierrätysherännäisyyteni onkin alkanut nostaa päätään vasta nyt. Sanomalehtiä on kerätty kasalle jo vuosia ja satunnaisesti kuljetettu tienhaaran paperinkeräykseen. Välillä jos sekajäteastiassa oli tilaa, kipattiin lehdet sinne täytteeksi. Sekajäteastian tyhjentäjä kävi kahden viikon välein ja astia yleensä oli ääriään myöten täynnä. Välillä siellä saattoi nähdä isännän polkemassa pusseja tiiviimmäksi, jos jotain isompaa piti saada talosta poistettua.

Isännän ollessa lomareissulla kaverinsa kanssa keväällä pari vuotta sitten, hiiri hyppäsi pöydälle ja ilmoitti tekstiviestillä, että tästä päivästä alkaen tässä talossa lajitellaan pahvit ja muovit erikseen muusta. Mitäpä siihen sitten Espanjasta kommentoimaan kuin että ”Jaha”. Olin havainnut, että tienhaaraamme oli aikojen saatossa tuotu omat keräysastiat muoville, pahville, lasille, metallille ja paperille. Ja nyt astiat olivat ihan kunnolliset. Sellaiset kiinteät, missä laitapolun kulkija ei enää voi viettää öitään.

Muutaman erilaisen astiavaihtoehdon jälkeen on löydetty kohtalaiset säilytystilat keittiöstä muoviroskikselle sekä pahveille. Kivat pikkuämpärit keräävät lasipurkit ja metallitölkit itseensä eteisen kaapissa. Pahvit ehkä edelleen hieman hakevat paikkaansa, mutta järjestely välttää jo. Kesän jälkeen huomasimme, että roskis on jatkuvasti vajaa kahden viikon tyhjennysvälillä. Löysimme jätefirman sivuilta tiedon, että voimme talvikuukausiksi saada tyhjennysvälin neljän viikon kierrolle. Jätemaksut putosivat.

Koska viherpiiperrykseni on vain jatkanut kasvamistaan, viime kesänä tuli älli saada komposti. Aloittelevana omakotiasujana olin sitäkin kokeillut 20 vuotta sitten ja todennut vajavaisilla tiedoillani (koska netti ei ollut tuolloin aktiivisena apunani ja google taisi olla vain uni), että rottahan sinne tulee eväälle, jos avonaiseen kompostiin vie kiinankaalin jämät. Tapoin tällä kokemuksella silloisen viherpiipertäjäsieluni versoilun. Koska korona on lopullisesti nyt vakuuttanut meidät siitä, että kotona on ihan tosi kiva olla ja tämä on juuri se paikka, johon haluamme voimavarojamme sijoittaa, komposti vaikutti loistoidealta kaiken muun kotoilun jatkona. Ja sehän hankittiin.

Saatoimme olla kohtalaisen huvittavan näköistä sakkia, kun Suomen pienimmästä autosta kaadettiin takapenkit ja sinne saatiin sullottua komposti rautakaupan pihassa. Toisaalta olemme jo tottuneet pitkiin katseisiin, sillä pikkuautollamme on viime aikoina kuljetettu epätavallisen isoja satseja laattoja, laastia ja kaikennäköistä muuta rakennustarviketta. Otimme selvää eri valmistajien komposteista, lämpövarauksista ja muista ominaisuuksista, kuten isosta tyhjennysluukusta ja sen toimivuudesta. Suosikkimme valittuamme ajoimme kauppaan ja täräytimme sen ostoskärryyn. Jotenkin olimme kuvitelleet, että sen saa osiin, se varmaan tulee jossain laatikossa, ja epävarmuutemme hyllyn välissä oli käsin kosketeltavissa, kun tajusimme, että nyt se on vaan saatava sinne autoon mahtumaan. Yleisin vitsi kuljetuksissamme onkin ollut, että vaimo voi tulla junalla perässä, kun autoon ei enää mahdu.

Yhteistyömme kompostin kanssa alkoi vallan mainiosti. Isäntää joutui pari ensimmäistä viikkoa valistamaan, että tämänkin ja tämänkin tuotteen saa laittaa biojätteeseen, mutta että sinisen lenkin kuorta ei ehkä kannata. Alun perin miehinen kanta oli, että eihän meiltä kerry mitään biojätettä. Yllättävän paljon kaikenlaista sinne kuitenkin alkoi kertyä, ja takapihalla alkoi käydä pöhinä. Koska biojätteen lajittelee omaan lokeroonsa, saa sekajätteen tyhjennyksen ympäri vuoden kerran kuussa. Jätemaksumme romahtivat.

Opetteluun kuluu aikaa ja siinä onkin syytä olla itselleen armollinen. Välillä komposti on liian kuiva, välillä kastelen sitä liikaa. Kärpäset ja epämääräiset toukat pölähtävät sieltä luukun avatessa naamalle mutta luen, että sekin kuuluu asiaan. Käsketään pöyhiä kompostia, jotta se pysyy ilmavana. Lämmöt romahtavat joka pöyhinnän jälkeen, joten lopetamme sen. Kun kannessa olevaa ilmanvaihtosäädintä säätää mukamas ilman mukaan, pöhinä lakkaa. Välillä se lakkaa, vaikka et tee mitään, välillä kun taas teet jotain. Oppia ikä kaikki. Mutta hauskaa se on.

Parhaimmillaan pakkasta sisällä taisi olla viisi astetta

Sitten tuli syksy ja talvi, ja koko homma jäätyi. Netissä myydään ja suositellaan kaikkea mukavaa lämmityskaapelista lähtien lämminvesivaraajaan asti, mutta luotan keskustelupalstan minua kokeneempien rouvien neuvoihin. Kohta on kevät ja ihananainen lämpö herättää myös kompostin siinä missä minutkin.