lauantai 26. maaliskuuta 2022

Takatalven kourissa

 

Ulkona tuulee hurjasti ja vihmoo toivottavasti talven viimeisiä lumituiskuja. On maaliskuun loppu ja saimme jo nauttia muutaman viikon ihanista aurinkoisista päivistä. Lämpötila nousi viiteentoista plusasteeseen, ja herätti toivon keväästä. Kasvihuoneilija on toki ollut kevätfiiliksissä jo useamman kuukauden miettiessään ensi kesän istutuksia ja viljeltäviä juttuja. Jäätyneeseen kompostiin on roudattu lämpimiä vesikanistereja sulamisen ja heräämisen toivossa. Autotallin hyllyillä on käyty kurkkimassa daalian juurakoiden tilaa, joko otetaan esiin vai malttaisiko vielä viikon kaksi.



Kuten aikaisemmin olen maininnut, mitään ei pitänyt itse esikasvattaa mutta koska omaa mieltään saa aina muuttaa, kodinhoitohuoneen ikkunalla varttaan kasvattaa nyt kahdeksan maitopurkin huomissa jalapenot, chilit, paprikat ja tomaatit. Viime vuonna emme onnistuneet löytämään keltaista paprikaa valmiina taimina, joten sitä päätimme sitten kokeilla tehdä alusta asti. Sitten kun sinne Fataliin sivuille lähtee pyörimään, ei ole ihan helppoa tilata vain yhtä lajiketta. Ei voi sanoa, että tilausmopo ihan totaalisesti olisi lähtenyt käsistä, mutta ei sitä nyt kehtaa vain yhtä pikkuista pussukkaa tilata. Matkaan tarttui myös kahta lajia tulisempaa paprikakasvia. Hyvin mietoja yksilöitä yritimme nyt valita, viimevuotisten lajikokeilujen kanssa kun meinasi silmät kuivua päähän.

Nykytilaani osasyyllistä voidaan etsiä myös siemenfirman pakkaajasta, joka hyvää hyvyyttään, tai sitten ihan kiusallaan, oli laittanut mukaan myös näytepussukan tomaatin siemeniä. Aiheuttaa muuten aika ovelaa pakkokasvatusta tuollainen toiminta! Big girl-merkkistä pihvitomaattia on siis myös tulossa, niiden siemenet laitoin multaa tosin vasta nyt maaliskuun puolessa välissä, ja siellä on nyt ensimmäiset varsinaiset lehdet tulossa sirkkalehtien oheen.



Chilit ja paprikat kylvin netin ohjeiden mukaan helmikuussa. Paine alkoi kasvaa jo melkoiseksi, kun osa Facebookin ihmisistä ilmoitti laittaneensa hitaasti kasvavat lajit idulle jo marras-joulukuussa. Koska eiväthän ne mitenkään ehdi enää maaliskuussa, mietin helmikuun olevan sellainen mukava kompromissiaika kevätkylvöille.

Lapin lomaa oli suunniteltu jo puolisen vuotta, koirille hankittu hoitopaikka äiteen luota ja tavaroita kasattu vierashuoneen sängylle jo pidemmän aikaa, kun lamppu syttyy. Eihän hyvänen aika, enhän mitenkään voi lähteä viikoksi pois taimieni luota. Mietitään kastelujärjestelmän tilaamista, planttujen mukaan ottamista ja kaikkea mahdollista, kunnes hoksaamme, että voisikohan naapurissa asuva isännän velipoika paapoa aarteitani viikon verran. Silloin vielä alle kymmensenttiset taimet pakataan viltin sisään pakkaselta suojaan, ja kiikutetaan kadun toiselle puolelle. Sieltähän ne haettiin sitten loman jälkeen hyvinvoivina takaisin kasvivalon ääreen. Palkitsen naapurin sitten kesällä, kun taimista jotain satoa saadaan.



Kahdeksasta taimesta ei mielestäni pitänyt olla vielä viidakon aiheuttajaksi. Eivät sitten olleetkaan hidaskasvuisia nämä lajikkeet. Nyt maaliskuun lopussa taimet ovat jo isompia kuin ne, jotka ostin viime vuonna valmiina puutarhalta. Ilmeisesti kasvihuoneelle päästään vasta aikaisintaan toukokuun loppupuolella, joten voipi olla, että loppuvaiheessa kodinhoitohuoneeseen ei enää pyykkitelinettä mahdu avaamaan. Isännän tilaama kasvivalo on ollut loistava ja sitä on hilattu ketjujen varassa ylemmäs sitä mukaa, kun taimien latvat alkavat hipoa valonlähdettä. Taimet ovat voimakkaan vihreitä ja mielestäni hyvän näköisiä. Kukan nuppuja olen nipistellyt irti sitä mukaa kun niitä on ilmaantunut, koska luin että vielä ei kannata keskittyä kukkimiseen. Latvat ovatkin alkaneet haaraantua ja tuuheutua mukavasti. Joudun varmaan siirtämään taimet isompiin ruukkuihin ennen kasvihuoneeseen menoa, vaikka se ei ollut alkuperäinen ajatukseni. Ehkäpä lopputulosta sitten tulee hieman aikaisemmin, kun ollaan aikaisia kanoja alkuvaiheessa.

3 kommenttia:

  1. Taimesi ovat komeita. Hienoa, että löytyi taitava naapuri niistä huolehtimaan lomanne ajan.
    Kylvöaika on joka vuosi jonkinlaista arpapeliä. Ikinä ei tiedä, missä vaiheessa kevät lämpenee niin, että taimet saa kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
  2. Hienot, reippaat taimet! Lohdutukseksi voin kertoa, että kun taimet pääsevät kukkimaan, pituuskasvu yleensä hidastuu melkoisesti. Tässä vaiheessa tosiaan oli varmasti hyvä noita nuppuja napsia pois, niin saa sitten myöhemmin enemmän satoa. Paprikoilla ja chileillä kestää yleensä niin hurjan pitkään kypsyä, että ihan hyvä aloittaa niiden kasvatus jo hyvissä ajoin. Jonain vuonna jouduin nostamaan ruukut syksyllä sisälle kun eivät olleet saaneet vielä yhtään hedelmää kypsytettyä ja tuli aikaisin kylmät säät. Siinä vaiheessa vähän potutti, sillä isoihin ulkoruukkuihin istutetut kasvit sitä vasta pöytätilaa veivätkin! Syksyllä ei muutenkaan olisi enää niin paljon intoa pyöritellä sisätiloissa hirmuista kasviarmeijaa. Pidetään peukkuja, että tänä vuonna kevät tulisi aikaisin. Ei se ulospääsyä odottavien taimien lauma toukokuun lopussakaan ole kovin kiva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että toivoa on! tänään kävin jo kasvihuoneessa haistelemassa, tuoksui ihan keväältä vaikka räntää räiskii.

      Poista

Takatalven kourissa

  Ulkona tuulee hurjasti ja vihmoo toivottavasti talven viimeisiä lumituiskuja. On maaliskuun loppu ja saimme jo nauttia muutaman viikon iha...