lauantai 8. toukokuuta 2021

Kullan kalliita neuvoja

 

Nyt näyttää ennuste ensi viikolle sellaisia lämpötiloja, että uskaltauduin puutarhalle ostamaan muitakin taimia tanskanviennin kaveriksi. Kevät keikkuu kuitenkin edelleen. Haimme tänään polkupyörät kotiin talvisäilytyspaikasta ja suunnittelimme polkevamme paikalliseen ravintolaan syömään. Juuri kun sain tukkani ja naamani sellaiseen kuntoon, että olisi kehdannut julkiselle paikalle lähteä, taivaalta tuli vettä, lunta ja rakeita juuri tässä järjestyksessä. Toki kuuro oli nopeasti ohi, mutta totesimme viisaammaksi pysyä sisällä lämpimässä ja keksiä jotain muuta apetta.


Puutarhalta löysimme lähes kaiken mitä listaani olin kirjoitellut. Kolme erilaista tomaattia, joista yksi muistaakseni oli keltainen kirsikkatomaatti ja yksi punainen luumutomaatti. Kolmatta en muista, sen muoto ja koko selviää heinä-elokuussa. Minua jäi hieman kaivelemaan se, että puutarhuri luetteli kyllä lajien nimet, mutta niitä ei ole merkitty ruukkuihin mitenkään. Sitten kun tomaatit lyötiin samaan laatikkoon, minulla ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitä viljelen, jos tulos vaikka olisi hyvä ja haluaisin samaa kasvattaa myös ensi vuonna.

Mukaan lähti myös kaksi kasvihuonekurkun tainta ja kaksi erilaista chiliä isännälle. Chilien merkeistäkään emme tienneet mitään ja haluttavan tulisuusasteen kuvailu oli haastavaa. Sieltäkin siis katsotaan mitä tulee mutta puutarhurin mukaan potkua pitäisi löytyä. Toivelistalta jäi puuttumaan oikeastaan enää keltainen paprika, sitä vielä metsästämme.


Sadevesikaappari toimii erinomaisesti, tynnyri täyttyi jo ensimmäisenä sadeyönä. Kasvihuoneen lämpötiloista sen sijaan olemme olleet kovasti huolissamme. Lämpömittari on aurinkoisina päivinä kertonut, että vaikka automaattinen tuuletusluukun avaaja toimii, kasvihuoneen lämpötila näytti nousevan yli 45 asteeseen. Kun avasimme oven läpivedon varmistamiseksi, lämpö saatiin laskettua 37 asteeseen. Tomaatin siitepöly kuitenkin alkaa kärsiä jo yli 30 asteessa.

Facebookin keskusteluryhmässä minua neuvottiin katsomaan, ettei lämpömittari ole suoraan auringonpaisteessa. Mielestäni hieman haastava juttu, kun mökki kuitenkin on läpinäkyvä. Siirsimme nyt mittarin lattiantasoon lavan alle, mutta ovathan kasvit kuitenkin paisteelle alttiina. Eikö se juuri ole se kohta, jonka lämpötilaa pitäisi tarkkailla? Toinen haaste tässä on se, ettei etäyhteydellä toimiva mittari enää meinaa toimia sisällä näkyvässä näytössä. Koitamme hakea kompromissia tähän asiaan. Lämpötila saattaa kyllä olla oikeasti paljon alempi, kuin tuo 45.


Toinen hauska neuvo oli laittaa kasvihuoneeseen auringon puolelle valoverhot. Askartelimme kasvariin kaksi verhovaijerisysteemiä, joihin pujottelin 15 vuotta sitten koulutyönä ompelemani verhot. Tulivatpahan lopulta hyötykäyttöön nekin, kun eivät koskaan sisällä päässeet toimittamaan verhon virkaa. Ihan inan pidemmät olisivat voineet olla, eivätkä ne mistään kohtaa ole kauniit, mutta HEI! Eipäs nyt olla turhan tarkkoja, jos se jotain auttaa.

Kolmas järkevän kuuloinen neuvo tuli puutarhurilta. Hänkin tunnisti tämän pieniä kasvihuoneita vaivaavan liiallisen lämpöongelman ja neuvoi vahvistamaan läpivetoa kotikäyttöisellä tuulettimella. Sellainenkin meiltä löytyy jo ennestään.

Olin jo innoissani menossa istuttamaan taimia, mutta järki käskee nyt odottamaan vielä muutaman yön. Ainakin ensi yöksi on ennustettu vielä pakkasasteita, ja kun minkäänlaista varmaa kokemusta viikolla saapuneesta lämmittimen toiminnasta meillä ei vielä ole, parempi lykätä intoa. Ei tarvitse sitten mennä häveten hattu kourassa takaisin puutarhalle heti huomenna. Ensi viikolle on luvattu yönkin lämpöjen nousevan reilusti plussalle. Eikä huomenna ehtisi mihinkään puutarhalle matkaamaankaan, koska huomenna juhlitaan Äitiä!

3 kommenttia:

  1. Tomaattiongelma ratkeaa hyvin helposti niin, että keräät maistuvimmista tomaateista siemenet talteen ja kokeilet ensi keväänä kasvattaa niistä itse taimet. Tietysti sitten, jos tomaattisi ovatkin F1-lajikkeita, niin jälkeläisistä ei tulekaan samanlaisia kuin emokasveista :D Minustakin kyllä saisi olla lajikenimet joka ruukussa kun eihän niitä kotona enää kukaan muista.
    Heitin sinulle haasteen. Nyt jäin vain miettimään, että pystytköhän vastaamaan siihen, kun olet vasta aika alussa tässä puutarhatouhussa... No, ehkä keksit jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vannonut etteivät pöydät ole kevättalvella täynnä istutuksia vaan ostan taimet aina valmiina, voi olla ettei lupaukseni pidä montaa vuotta. Toki nytkin ostin osan taimista niin aikaisin, että ovathan ne tuolla kodinhitohuoneessa asustelleet jo tovin. Ensi kerrralla minulla on ainakin tussi mukana että kirjoitan ruukkuun lajikkeen. Nyt kyllä hullua yllytät :D

      Poista
    2. Äh, jäi tuosta yksi sana pois... piti olla että heitin sinulle BLOGIhaasteen (Kadonneista oppia). Käväise kurkkaamassa. Sellaista se on kun yrittää kiireessä tehdä :D Toki mielelläni haastan sinut myös kokeilemaan siemenistä esikasvatustakin, ei se mahdottoman vaikeaa ole ;)

      Poista

Hyvää juhannusta!

  Keskikesän juhla avautuu meille pirkanmaalaisille helteisen jakson jälkeen onneksi hieman pilvisenä ja vähemmän kuumana. Viikon verran tuo...