lauantai 26. maaliskuuta 2022

Takatalven kourissa

 

Ulkona tuulee hurjasti ja vihmoo toivottavasti talven viimeisiä lumituiskuja. On maaliskuun loppu ja saimme jo nauttia muutaman viikon ihanista aurinkoisista päivistä. Lämpötila nousi viiteentoista plusasteeseen, ja herätti toivon keväästä. Kasvihuoneilija on toki ollut kevätfiiliksissä jo useamman kuukauden miettiessään ensi kesän istutuksia ja viljeltäviä juttuja. Jäätyneeseen kompostiin on roudattu lämpimiä vesikanistereja sulamisen ja heräämisen toivossa. Autotallin hyllyillä on käyty kurkkimassa daalian juurakoiden tilaa, joko otetaan esiin vai malttaisiko vielä viikon kaksi.



Kuten aikaisemmin olen maininnut, mitään ei pitänyt itse esikasvattaa mutta koska omaa mieltään saa aina muuttaa, kodinhoitohuoneen ikkunalla varttaan kasvattaa nyt kahdeksan maitopurkin huomissa jalapenot, chilit, paprikat ja tomaatit. Viime vuonna emme onnistuneet löytämään keltaista paprikaa valmiina taimina, joten sitä päätimme sitten kokeilla tehdä alusta asti. Sitten kun sinne Fataliin sivuille lähtee pyörimään, ei ole ihan helppoa tilata vain yhtä lajiketta. Ei voi sanoa, että tilausmopo ihan totaalisesti olisi lähtenyt käsistä, mutta ei sitä nyt kehtaa vain yhtä pikkuista pussukkaa tilata. Matkaan tarttui myös kahta lajia tulisempaa paprikakasvia. Hyvin mietoja yksilöitä yritimme nyt valita, viimevuotisten lajikokeilujen kanssa kun meinasi silmät kuivua päähän.

Nykytilaani osasyyllistä voidaan etsiä myös siemenfirman pakkaajasta, joka hyvää hyvyyttään, tai sitten ihan kiusallaan, oli laittanut mukaan myös näytepussukan tomaatin siemeniä. Aiheuttaa muuten aika ovelaa pakkokasvatusta tuollainen toiminta! Big girl-merkkistä pihvitomaattia on siis myös tulossa, niiden siemenet laitoin multaa tosin vasta nyt maaliskuun puolessa välissä, ja siellä on nyt ensimmäiset varsinaiset lehdet tulossa sirkkalehtien oheen.



Chilit ja paprikat kylvin netin ohjeiden mukaan helmikuussa. Paine alkoi kasvaa jo melkoiseksi, kun osa Facebookin ihmisistä ilmoitti laittaneensa hitaasti kasvavat lajit idulle jo marras-joulukuussa. Koska eiväthän ne mitenkään ehdi enää maaliskuussa, mietin helmikuun olevan sellainen mukava kompromissiaika kevätkylvöille.

Lapin lomaa oli suunniteltu jo puolisen vuotta, koirille hankittu hoitopaikka äiteen luota ja tavaroita kasattu vierashuoneen sängylle jo pidemmän aikaa, kun lamppu syttyy. Eihän hyvänen aika, enhän mitenkään voi lähteä viikoksi pois taimieni luota. Mietitään kastelujärjestelmän tilaamista, planttujen mukaan ottamista ja kaikkea mahdollista, kunnes hoksaamme, että voisikohan naapurissa asuva isännän velipoika paapoa aarteitani viikon verran. Silloin vielä alle kymmensenttiset taimet pakataan viltin sisään pakkaselta suojaan, ja kiikutetaan kadun toiselle puolelle. Sieltähän ne haettiin sitten loman jälkeen hyvinvoivina takaisin kasvivalon ääreen. Palkitsen naapurin sitten kesällä, kun taimista jotain satoa saadaan.



Kahdeksasta taimesta ei mielestäni pitänyt olla vielä viidakon aiheuttajaksi. Eivät sitten olleetkaan hidaskasvuisia nämä lajikkeet. Nyt maaliskuun lopussa taimet ovat jo isompia kuin ne, jotka ostin viime vuonna valmiina puutarhalta. Ilmeisesti kasvihuoneelle päästään vasta aikaisintaan toukokuun loppupuolella, joten voipi olla, että loppuvaiheessa kodinhoitohuoneeseen ei enää pyykkitelinettä mahdu avaamaan. Isännän tilaama kasvivalo on ollut loistava ja sitä on hilattu ketjujen varassa ylemmäs sitä mukaa, kun taimien latvat alkavat hipoa valonlähdettä. Taimet ovat voimakkaan vihreitä ja mielestäni hyvän näköisiä. Kukan nuppuja olen nipistellyt irti sitä mukaa kun niitä on ilmaantunut, koska luin että vielä ei kannata keskittyä kukkimiseen. Latvat ovatkin alkaneet haaraantua ja tuuheutua mukavasti. Joudun varmaan siirtämään taimet isompiin ruukkuihin ennen kasvihuoneeseen menoa, vaikka se ei ollut alkuperäinen ajatukseni. Ehkäpä lopputulosta sitten tulee hieman aikaisemmin, kun ollaan aikaisia kanoja alkuvaiheessa.

torstai 16. joulukuuta 2021

Joulualustunnelmissa

 

Kesä ja syksy humpsahtivat jonnekin, eikä blogin päivittäminen ole ollut pitkään aikaan to do-listalla. Edellisessä postauksessa toivottelin hyvää juhannusta, nyt voidaan jo kohta toivotella jouluja. Niin se aika vaan kuluu.

Nyt kun ensimmäistä kasvihuonekesää muistelee taakse päin, mieleeni nousevat minikokoiset makeat tomaatit, kymmenet kurkut, mahtava chilisato, leppäkerttuystäväni ja monen monta muuta mukavaa asiaa. Chiliä on pakkasessa ja kuivattuna niin paljon, ettei sen viljelyyn tarvitse ensi kesänä juuri satsata. Jalapenon siemeniä jos jostain löydän, niin niitä kokeillaan, sillä isäntä toivoisi tulista naposteltavaa. Viime kesän chilit olivat siihen tarkoitukseen vähän turhan ärhäköitä, sen verran hikeä pukkasi haukkauksen jälkeen.



Kurkkua tuli oikein mukavasti mutta sitä voisi ensi kesänä olla enemmänkin, koska säilöntään ei vielä jäänyt mitään. Ajattelin myös hieman porrastaa niiden istuttamista, sillä kurkun taimia näkyi olevan myynnissä vielä heinäkuullakin. Tänä vuonna satoilu niistä kun loppui vähän kesken. Olin itsekin hieman yliherkkä reagoimaan, kun ensimmäiset yöpakkaset tulivat. Tyhjensin kasvihuoneen varsin aikaisin, kun kuvittelin että tämä oli tässä, ja muutaman pakkasyön jälkeen seurasikin vielä melkein kuukauden lämpimämpi jakso, jolloin kasvihuonekaverit olisivat vielä pärjänneet aika hyvin mökissään.



Tomaatit jäivät kautta linjan aika pieniksi, vaikka hyviä olivatkin. Sellaisia kaupan ”normaalikokoisia” tomaatteja ei varmaan tullut ensimmäistäkään. Totesin kyllä jälkeen päin, että multatila oli painunut reilusti alaspäin ja lisää olisi mahtunut, ensi vuonna hoksaan tämänkin ehkä ajoissa. Lannoittaakin voi varmaan rohkeammin.

Kirvojen määrä alkoi juhannuksen jälkeen jälleen kasvihuoneessa maltillisesti nousta. Jännästi ne kasaantuivat vain toiseen chiliin ja se chili, johon ne alun perin pesiytyivät, sai nyt olla rauhassa. Harkitsin uutta maitokäsittelyä, mutta sitten aloin törmätä pihalla enenevässä määrin leppäkerttuihin. Kuskasin kerttuja kasvihuoneeseen aina sellaisen nähtyäni. Lopulta kirvojen harvennustyötä hoiti kymmenkunta pirkkoa. Työskentelytahti oli kiitettävää eikä aikaa homman hoitumiseen kulunut lopulta kuin viisi päivää. Sen jälkeen pirkot muuttivat omatoimisesti paremmille kirva-apajille.

Leppäkerttujen systemaattinen työskentely oli koukuttavaa seurattavaa. Muutaman kerran isäntä tuli minua etsimään, että minne oikein jäin. Istuskelin kasvihuoneen lattialla ja katselin luonnon seisovaa pöytää. Ahkeraa väkeä olivat kerta kaikkiaan ja diilikin oli vissiin molemmin puolin ihan hyvä. Molemmille maittava. Kertuille herkut tulivat heti, minulle myöhemmin kasvukaudella.

Draamaakin pihapiiriin mahtui. Seinämme vierustoilla on kasvanut edellisten omistajien istuttamia köynnöshortensioita. Olemme kyllä havainneet aikojan sitten sen ongelman, että hortensia takertuu kiitettävästi lonkeroillaan seinälautoihin. Tuumimme kuitenkin, että jos jossain kohtaa talon ulkovuoritus uusitaan, sitten hukkaamme myös hortensiat.



Noh, päätin sitten hieman karsia hortensiaa sen kukkimisen jälkeen, kun se alkoi peittää jo ikkunoitakin. Yllätys olikin suuri, kun yhdestä nurkasta seinälaudat murtuivat mätinä hortensian mukana. Hortensia oli kasvanut lähellä ränniä ja uittanut sadevettä nurkkaan. Siellä kasvin uumenissa kosteus oli hyvin myös säilynyt ja päässyt tekemään tuhojaan vuosien saatossa. Kävi kuitenkin ilmi, että selvisimme pelkällä lautojen vaihdolla. Tuulensuojalevyt sisällä olivat kuivia ja ikkunanpokakin on säilynyt kiinteässä muodossa. Joitain pehmenneitä puuosia vaihdoimme, mutta vahingot jäivät aika pieniksi. Asuminen omakotitalossa on kyllä jatkuvaa remontointia ja askartelua, sen olemme tulleet huomaamaan vuosien mittaan.

Uutta ihanaa pintaa syntyi nopeasti


Olen yrittänyt välttää vielä siemenluetteloiden selaamista tai muuta asiaan liittyvää, vaikka kollegat somessa alkavat jo viritellä paprikan siemeniä multaan. Isäntä on hankkimassa kodinhoitohuoneen ikkunan alle kukkalautaa, jos vaikka jotain kuitenkin päätetään esikasvattaa. Olen edelleenkin sitä mieltä että ei, siihen en haluaisi lainkaan ryhtyä, koska homma lähtee niin helposti käsistä ja pian joka taso on täynnä itävää vihreää. Viime kesän perusteella voisi muutaman tuotteen kohdalla kuitenkin tehdä poikkeuksen, sillä isännän himoitsemaa keltaista paprikaa emme yrityksistä huolimatta mistään onnistuneet saamaan. Sen tuotanto pitää ilmeisesti varmistaa ensi kesäksi omavaraisesti alusta asti. Ja sen jalapenon. Ja ja ja…

 

 

torstai 24. kesäkuuta 2021

Hyvää juhannusta!

 

Keskikesän juhla avautuu meille pirkanmaalaisille helteisen jakson jälkeen onneksi hieman pilvisenä ja vähemmän kuumana. Viikon verran tuossa tuli unettomia öitä vietettyä ja kieriskeltyä hikisissä lakanoissa. Kasvihuoneessa kaikki on hyvin, kirvoja ei ole maitosuihkun jälkeen näkynyt. Koppikaan ei onneksi alkanut happamalta haisemaan. Muurahaispesän löysin kurkkulavasta ja sen tuhosin ihan tunteettomasti vähemmän biologisesti kaapista löytyvällä suihkeella. Ensin ihmettelin isännälle, että yksi lavoista vuotaa saumoistaan multaa lattialle, kunnes viikon kuluttua huomasin vilinää lavan nurkissa. Syy selvisi.



Ensimmäiset kaksi kesäkurpitsaa on kerätty ja syötykin, eilen veisteltiin oman kasvihuoneen kurkkua leivän päälle. Fiilis hipoo voittajan tunnetta. Ämpäriperunoista tuli myös satoa, vaikka joudun kyllä kauppaankin menemään. Ihan koko juhannusviikonloppua ei syödä omaa perunaa. Mutta vaikka kaikki loppu menisi reisille, jotain saatiin kasvatettua. Ja vaikka kalenteri sanoo, että tästä lähdetään kohti syksyä, viljelijän kesä on vasta aluillaan. Hyvää juhannusta!




keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Paratiisin ensimmäinen invaasio!

 

Ensimmäinen uhka paratiisiani kohti on tapahtunut. Aseet tanassa kirva-armeija on yön aikana marssinut plantaaseilleni ja asettunut taloksi chiliini. Ihan varmasti heitä ei eilen illalla siellä vielä ollut. Voisin vaikka vannoa, kun jokailtaisen kastelukierrokseni suoritin. Toisaalta, vaikka joka ikinen päivä askeleeni kulkeutuvat useamman kerran päivän aikana kasvihuoneelle, ei eilen illalla chilissäni mielestäni ollut myöskään täysikasvuisia chilejä, jotka huomasin tänä aamuna. Öisin siis tapahtuu valtavia asioita, tai sitten todennäköisempi vaihtoehto on vain puusilmäinen puutarhuri.


Kirvat täysissä voimissaan. Puoli tuntia maitokäsittelyn jälkeen väki oli vähentynyt kummasti!

Taistoon on nyt kuitenkin käyty, ensimmäinen joukkotuhotestini tapahtuu rasvattoman maidon ruiskuttamisella. En siis lähtenyt vielä leppäkerttuostoksille nettiin. Seuraavaksi ajattelin kokeilla mäntysuopaa, vaikka sen käytöstä varoitellaan kovasti. Toistaiseksi myrkyttämisen alue on aika kapea, koska tomaateissa eikä muissakaan chileissä vielä näkynyt merkkejä eläinkunnasta. Äkkiäkös ne kuitenkin leviävät varmaan koko kämppään, kun hoksaavat kasvihuoneen tarjoamat herkuttelumahdollisuudet. Aloitan kuitenkin nyt lempeimmällä aseella.

Yksi netin ehdottama vaihtoehto olisi ollut voimakas vesisuihkutus, mutta mielestäni chilini ovat sen verran hentorunkoisia, etten lähtisi mitään painepesuria kokeilemaan, en edes hennoimmassa muodossa. Ulkosalla tutkiskelin riippahernepensastamme, joka yleensä kärsii kirvoista, mutta nyt en siinä huomannut vielä mitään eloa. Netissä sanottiin myös, että sinitiaiset mielellään napostelisivat kirvoja. Käyn laittamassa naapuripariskunnalle lapun, että vinkvink, saa käydä kylässä. Kesä on kuitenkin vielä nuori, joten enköhän ehdi parin seuraavan kuukauden aikana nähdä kasvihuoneessani jos jonkinmoista elukkaa uhkaamassa viljelmiäni.

Ensimmäinen kesäkurpitsa alkaa olla näillä näppäimillä syöntikunnossa. Toisen yksilön tyttökukkaa juuri tänä aamuna tupsuttelin poikakukalla ja alkuja on useita. Haastavinta onkin ollut saada poikakukkia auki samaan aikaan kuin tytöt. Mutta tässäkin asiassa aika on puolellani, kun ei olla vielä juhannuksessakaan. Enköhän ehdi saada kesän aikana vielä monta monituista kurppaa.


Kasvihuone alkaa kummasti täyttyä. Isäntä askarteli myös kivat lattialaatat mökkiin!

Pinaatit lähtivät kukkimaan ennen kuin pääsin oikein sadon makuunkaan. Totesin että taidan kylvää toisen satsin vasta loppukesästä, kun lämpimät säät aiheuttavat aikaisen kukinnan näin sydänkesällä. Luin kyllä tästäkin asiasta, mutta kukinnan nopeus yllätti silti. Ehkäpä avomaan kasvatus toimisi paremmin pinaatilla kuin kasvihuoneviljely. Nyt olisi myös sopiva aika laittaa lisää salaattia tulemaan, mutta siskoni muistutteli minua juuri, ettei salaattikaan idä, jos on liian lämmintä. Viikonlopun tulevat helteet siirtävät siis tätäkin suunnitelmaa.

Yksi tomaateistani on paljastumassa pensastomaatiksi, tai niin ainakin vahvasti epäilen. Toiset yksilöt kun lähentelevät kohta jo metrin korkeutta, tämä yksi kasvaa lähinnä leveyssuunnassa. Lopetin siitä pari viikkoa sitten varkaiden poiston, tosin sellaisia siihen ei ole kovin montaa tullutkaan. Luulen että varasinnostuksessani katkaisin siitä latvankin, kun niitä vaikutti olevan niin monta. Nyt se siis on lähinnä keskittynyt leviämiseen, mutta oli siihenkin nyt ilmestynyt ensimmäiset kukat.

Porkkanat on harvennettu ensimmäisen kerran ja ämpäriperunaa tongin sen verran, että ainakin yhden yksilön sieltä löysin. Maissit kylvin uudelleen, kun ensimmäisistä siemenistä ei noussut yhtään mitään. Toisessa satsissa laitoin muistaakseni 12 siementä, niistä nousi neljä alokasta. Ehkä minulle sattui huono siemensatsi. Isäntä on huolissaan näyttänyt minulle, kuinka hänen facebook-sukulaisillaan maissit ovat jo korkeita. Eiväthän meidän maissimme millään ehdi valmistua. Lohduttelin häntä, ettei tämä kesä kaadu siihen, että yksi kylvöksistämme ei onnistuisi. Lähtökohtaisesti olisin kuitenkin innoissani siitä, jos saamme muutaman oman tomaatin valmiiksi asti. Bonusta on jos kurkkua tulee. Niin että hyvää tänne kuuluu!

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Uusia naapureita

 

Läheisessä yksiössä oli näyttö. Tummiin pukeutunut pariskunta kävi asuntoa katsomassa, mutta huonejärjestys ei ilmeisesti miellyttänyt rouvaa. Seuraava pariskunta oli pukeutunut sävysävyyn sinisiin hattuihin. He olivat oikein innostuneita asunnosta ja jättivät tarjouksenkin. En nähnyt heitä hetkeen, mutta nyt kuulin asunnosta ääntä. Aluksi pientä piipitystä, jota epäilin puhelimeksi. Nyt isompaa piipitystä, äänet olivat selvästi päällä. Ja kun sinipipoinen isätiainen lennähti ovesta ulos, varmistui uusien asukkaiden henkilöllisyys. Tervetuloa kasvihuoneeni seinänaapuriksi! Minä viljelen lapsukaisille hyttysiä piha-altaassamme, joten sen puolesta tulette varmasti viihtymään täällä!


Naapuriyksiö!

Kasvukausi kennolevykämpässä on alkanut ja päässyt oikein mallikkaasti vauhtiin. Kaikki muuttajat ovat löytäneen kesämökistä paikkansa ja juurruttaneet hentoiset juurensa valmistamaani maaperään. Tomaateissa on ensimmäisiä kukkia ja joku raakilekin. Chilien kukkia tupsuttelin äsken varovaisesti siltä varalta, että kukaan ammattipölyttäjä ei satu eksymään mökkiini. Kesäkurpitsassakin on ensimmäinen tyttökukka, poikia siis odotellessa. Kyllä tytöillä poikia saa, sanoi mammakin. Päteeköhän se tässäkin?

Kaikki tapahtuma kasvihuoneessa on edelleen hieman jännittävää, mutta suurin huoli on poistunut yöpakkasten mentyä. Kaikki siemenestä kylvämäni on myös itänyt maissia lukuun ottamatta. Annan heille vielä hieman aikaa ennen kuin kylvän uudet. Pinaatista voisi kohta maistella. Tuulen kuivattamat ruusupavut ovat vironneet ja uudetkin laittamani pavut puskevat vartta. En ole vielä päättänyt missä niiden loppusijoituspaikka on. Niillekin varmaan pitää hahmotella tukiseinää. Yksi aidankappale taisikin jäädä sopivasti ylimääräiseksi herneiltä.

Jos kevät oli odottamista, taitaa kesäkin olla sitä. Kuvittelin että kitkemistä olisi valtavasti, mutta kasvihuoneessa on tähän mennessä noussut yksi rikkaruoho. Sitäkin vaalin monta päivää ennen kuin raaskin nyppäistä irti. Tein kitkemisestä itselleni ohjelmanumeroa, että olisi syytä hakea hanskat ja lapiot ja kuskata saalis kompostiin. Kasvihuoneessa aika kuluukin nyt vain fiilistelyyn, tomaatintaimien haisteluun, varkaiden nyppimiseen ja tuleehan niille juteltuakin. Vähän vain, salaa.



Facebookin kasvihuoneryhmä on siitä ihana, että siellä kaikki pohtivat nyt samoja asioita kuin minä, ja joukosta löytyy aina joku rohkea, joka uskaltaa asiasta kysyä. Itse pelkään siellä avautumista, mutta aina on apu tullut lähes samana päivänä, kun itse on pohtinut, miten pölytän kesäkurpitsan tai miksi tomaattini käpertyy latvastaan.

Kaupassa sitä huomaa jumittavansa heviosastolla salaattipussi kädessä ja miettivänsä ”jokohan tämä on viimeinen ostosalaatti”. Nyt päätin, etten enää sorru ulkolaiseen kesäkurpitsaan, jotta jaksan syödä oman satoni, kun se valmistuu. Mansikoissa en siihen vielä pysty, enkä monessa muussakaan. Jäävät pian kesäherkut syömättä, kun odotan omaa tuotantoani, eikä sen varmuus ole ihan sadan prosentin luokkaa. Eräs henkilö juuri sanoi minulle, ettei ensimmäisenä kasvatusvuotena kannata toripaikkaa vielä varata. Hän lienee oikeassa.

tiistai 18. toukokuuta 2021

Vihdoinkin lämpöä!

 

Nyt se lämpö saapui ja miten suloiselta se iholla tuntuukaan! Toinen koiristamme on titteliltään uimamaisteri ja sisäpihan pikkuinen vesiaihe on kovassa käytössä, useamman kerran päivässä. Pidimme siinä ennen suihkulähdettä solisemassa, mutta tämän nuorimman koiran kotiuduttua huomasimme sen olevan aina kumossa altaan pohjalla. Syyksi selvisi vettä valuva koira. Näinä päivinä kun lämpöä on jo aamusta yli 20 astetta, koira on ehtinyt dipata itsensä soikkoon jo kolme kertaa ennen kuin kello on lyönyt puolta päivää. Isäntä päättikin hankkia eläimelleen kunnon altaan ja nyt uimalenkkiä voi heittää oikein kunnolla.



Nyt on kädet ja kynnen aluset saatu multaan ja kauppalistaan pitääkin kirjoittaa uusi kynsiharja. Niitä täytyy jatkossa olla joka vesipisteellä. Kaikki taimet ja suurin osa siemenistäkin ovat jo muutaman yön viettäneet uusissa mullissa kasvihuoneessa ja vielä kaikki ovat hengissä. Tomaatissa näkyi tänä aamuna ensimmäiset kukan nuput. Äidiltä saadut ruusupavun alut hieman moittivat oloaan. Laitoinkin muutaman uuden pavun likoamaan, jos siirtolaiset eivät uudesta kodistaan diggaile.


Tuulituhoja kärsinyt ruusupapuni!

Pikkuruiset nuput!

Viime kesänä löysin hyvän kastematopaikan isännän puidenpilkkomistukin alta. Tänään ensimmäiset hölmistyneet yksilöt muuttivat tomaattilavoihin. Ulkona olevista lavoista kaksi on vielä tyhjänä ja toisessa niistä selvästi on joku öiseen aikaan käynyt pötköttämässä. Pupujussit ovat saattaneet olla asialla. Hyötykäytössä lavat ovat siis tyhjinäkin. Suojia on muutenkin ruvettava nyt aktiivisesti miettimään, sillä pari kaurista pompotteli viimeksi eilen läheisen risteyksen yli, kun olin autolla palaamassa töistä.

Eilen löysin kaupasta mielestäni virkeän näköisen basilikan ja sen juuretkin näyttivät vahvoilta. Koitin laittaa sen sellaisenaan kasvihuoneeseen kasvamaan. Viime kesänä kasvattelin kaupasta ostettua basilikaa, timjamia ja rosmariinia sisäpihan vanhassa valurautapadassa ja ne kasvoivatkin kunnon pehkoiksi. Basilikakin tykkäsi, kun paikka oli varsin suojainen ja lämmin. Aluksi yrtit olivat samassa lavassa kuin perunat, mutta kun perunanvarret alkoivat ryöhätä, siirsin ne pataan, joka isännän lapsuudessa on toimittanut grillin virkaa. Muutaman viikon päästä ihmettelin, mikä kumma kasvaa yrttien keskellä, mutta perunahan se siellä oli muuttanut vihreiden mukana pataan. Loppukesästä perunannoston yhteydessä sieltäkin nousi kaksi komeaa mukulaa.

Tiedän että yrttien käyttöaste jää vähäisemmäksi, jos ne eivät ole aina käden ulottuvilla. Kasvihuoneessa ne ovat hiukan kaukana keittiöstä. Ehkä siis laitan niitä myös sisäpihalle kesäkeittiön läheisyyteen, että tilliä olisi aina lautasella perunan päällä.

Syksyllä istutettujen valkosipulien kanssa olen jo luovuttamassa, lavasta ei pilkistä vieläkään mitään. Kaivelin multaa hellästi ja kynnen ja jonkinlaisen löllön puolimädäntyneen alun sieltä löysin, mutta taidan laittaa lavan porkkanalle. Bonuksena sieltä voi sitten nousta myös kynsilaukkaa, jos hyvä tuuri käy. Elokuiset valkosipulibileet on siis lykätty jollekin toiselle vuodelle.


Uudet mansikkayritykset

Toinen epäonninen talvehtija taitaa olla tuo mansikkalavani. Viisi tainta kasvattelin amppelimansikan rönsyistä, mutta mitään vihreää ei ala sieltäkään nousta. Uutta putkeen vaan, mitä niitä sitten murehtimaan. Loppusaldona MIKÄÄN ei siis selviytynyt talvesta minun käsittelyssäni. Parempi siis keskittyä yksivuotisiin kasvajiin. Josta pälkähti mieleeni, että kodinhoitohuoneen kaapissa odottavat vielä ostamani daalian juurakot. Nehän pitää nyt kaivaa kanssa ihmettelemään kevätaurinkoa.

Kasvihuoneen keväiseen vakituiseen tarvikevalikoimaan on lisätty nyt myös paketti nenäliinoja, sen verran tuhtina tämä helleaalto tuo koivun siitepölyn nenääni. Jos emäntä on hetkellisesti hukassa, seuratkaa aivastelua ja niiskutusta!

lauantai 8. toukokuuta 2021

Kullan kalliita neuvoja

 

Nyt näyttää ennuste ensi viikolle sellaisia lämpötiloja, että uskaltauduin puutarhalle ostamaan muitakin taimia tanskanviennin kaveriksi. Kevät keikkuu kuitenkin edelleen. Haimme tänään polkupyörät kotiin talvisäilytyspaikasta ja suunnittelimme polkevamme paikalliseen ravintolaan syömään. Juuri kun sain tukkani ja naamani sellaiseen kuntoon, että olisi kehdannut julkiselle paikalle lähteä, taivaalta tuli vettä, lunta ja rakeita juuri tässä järjestyksessä. Toki kuuro oli nopeasti ohi, mutta totesimme viisaammaksi pysyä sisällä lämpimässä ja keksiä jotain muuta apetta.


Puutarhalta löysimme lähes kaiken mitä listaani olin kirjoitellut. Kolme erilaista tomaattia, joista yksi muistaakseni oli keltainen kirsikkatomaatti ja yksi punainen luumutomaatti. Kolmatta en muista, sen muoto ja koko selviää heinä-elokuussa. Minua jäi hieman kaivelemaan se, että puutarhuri luetteli kyllä lajien nimet, mutta niitä ei ole merkitty ruukkuihin mitenkään. Sitten kun tomaatit lyötiin samaan laatikkoon, minulla ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitä viljelen, jos tulos vaikka olisi hyvä ja haluaisin samaa kasvattaa myös ensi vuonna.

Mukaan lähti myös kaksi kasvihuonekurkun tainta ja kaksi erilaista chiliä isännälle. Chilien merkeistäkään emme tienneet mitään ja haluttavan tulisuusasteen kuvailu oli haastavaa. Sieltäkin siis katsotaan mitä tulee mutta puutarhurin mukaan potkua pitäisi löytyä. Toivelistalta jäi puuttumaan oikeastaan enää keltainen paprika, sitä vielä metsästämme.


Sadevesikaappari toimii erinomaisesti, tynnyri täyttyi jo ensimmäisenä sadeyönä. Kasvihuoneen lämpötiloista sen sijaan olemme olleet kovasti huolissamme. Lämpömittari on aurinkoisina päivinä kertonut, että vaikka automaattinen tuuletusluukun avaaja toimii, kasvihuoneen lämpötila näytti nousevan yli 45 asteeseen. Kun avasimme oven läpivedon varmistamiseksi, lämpö saatiin laskettua 37 asteeseen. Tomaatin siitepöly kuitenkin alkaa kärsiä jo yli 30 asteessa.

Facebookin keskusteluryhmässä minua neuvottiin katsomaan, ettei lämpömittari ole suoraan auringonpaisteessa. Mielestäni hieman haastava juttu, kun mökki kuitenkin on läpinäkyvä. Siirsimme nyt mittarin lattiantasoon lavan alle, mutta ovathan kasvit kuitenkin paisteelle alttiina. Eikö se juuri ole se kohta, jonka lämpötilaa pitäisi tarkkailla? Toinen haaste tässä on se, ettei etäyhteydellä toimiva mittari enää meinaa toimia sisällä näkyvässä näytössä. Koitamme hakea kompromissia tähän asiaan. Lämpötila saattaa kyllä olla oikeasti paljon alempi, kuin tuo 45.


Toinen hauska neuvo oli laittaa kasvihuoneeseen auringon puolelle valoverhot. Askartelimme kasvariin kaksi verhovaijerisysteemiä, joihin pujottelin 15 vuotta sitten koulutyönä ompelemani verhot. Tulivatpahan lopulta hyötykäyttöön nekin, kun eivät koskaan sisällä päässeet toimittamaan verhon virkaa. Ihan inan pidemmät olisivat voineet olla, eivätkä ne mistään kohtaa ole kauniit, mutta HEI! Eipäs nyt olla turhan tarkkoja, jos se jotain auttaa.

Kolmas järkevän kuuloinen neuvo tuli puutarhurilta. Hänkin tunnisti tämän pieniä kasvihuoneita vaivaavan liiallisen lämpöongelman ja neuvoi vahvistamaan läpivetoa kotikäyttöisellä tuulettimella. Sellainenkin meiltä löytyy jo ennestään.

Olin jo innoissani menossa istuttamaan taimia, mutta järki käskee nyt odottamaan vielä muutaman yön. Ainakin ensi yöksi on ennustettu vielä pakkasasteita, ja kun minkäänlaista varmaa kokemusta viikolla saapuneesta lämmittimen toiminnasta meillä ei vielä ole, parempi lykätä intoa. Ei tarvitse sitten mennä häveten hattu kourassa takaisin puutarhalle heti huomenna. Ensi viikolle on luvattu yönkin lämpöjen nousevan reilusti plussalle. Eikä huomenna ehtisi mihinkään puutarhalle matkaamaankaan, koska huomenna juhlitaan Äitiä!

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Lajinsa ensimmäinen

 

Ensimmäinen tanskan vienti on ostettu! En siis jäänyt aivan ilman tomaatintaimia, koska yksi töröttää nyt kodinhoitohuoneessa. Olen selvinnyt voittajana taimitaistossa, jota puutarhoilla nyt käydään. Toki haluan noita vielä muutaman erilaisen lisää mutta tämä jo takaa alun viljelijän urallani. Samalla matkalla kotiutui myös yksi kesäkurpitsan alku mutta kaikki toiminta kiteytyy tomaattiin. Siitä tulee kasvihuoneeni kunkku!


Vapun aikana aurinkokin pilkisti ja saimme uutta puhtia puutarhahommiin. Sähkömies-isäni tuli vetämään kaapeleitaan puutarhavajasta kasvihuoneeseen, joka mahdollistaa valoisuuden ja lämpöisyyden syksyn viilenevissä illoissa. Näen jo sieluni silmin tunnelmalliset syysvalot kasvihuoneessa elokuussa! Toisaalta keinolämpö tulee tarpeeseen jo nyt keväälläkin, jotta saan tomaattini vietyä kasvihuoneeseen edes ennen juhannusta. Pakkasvahti laitettiinkin heti viikonloppuna tilaukseen.



Isännän 20 vuoden haave köydestä ja tolpista löysi myös lopulta paikkansa. Kyllä kannatti odottaa. Suunnittelin jo, että köyttä pitkin voisi kiivetä vaikka kärhö tai joku muu. Naisvoimilla saimme lavakaulukset kasvihuoneeseen, suodatinkankaat lavojen pohjille ja multakin on suurilta osin niissä jo lämpenemässä. Tomaatin kuulemma voi istuttaa hieman syvempään, koska se kasvattaa lisäjuuria myös varteensa. Päädyin jättämään lavaan vielä tilaa lisämullalle, jotta voin sitä lisätä taimien kasvaessa korkeutta. Saimme myös loput kaadetun männyn risut kannettua korjattuun peräkärryyn, sekä pestyä terassin takaseinät hetken mielijohteesta. Ideanikkarina tässä oli äitini, minulle äärimmäisen harvoin tulee siivousinspiraatiota missään tilanteessa.

Nyt se on auki...

...nyt se on kii!


Viikonlopun huikein juttu on kuitenkin miesten askartelema sadevesikaappari! Vanhan kiukaan rosterikuoresta he kehittelivät systeemin, joka vesirännin syöksytorvesta ohjaa sadeveden tynnyriin. Kaapparissa on kaksi asentoa, on ja off, sillä kun tynnyri täyttyy, kaapparin voi sulkea, jolloin vesi meneekin normireittiään alas. Netistä sen olisi voinut tilata edullisesti satasella, nyt kustannukset pyöreä nolla. Tai no, asennusjuomien hinnalla.

Hiukan hutiin taas olin (yllättäen) laskenut, yksi pieni lavakaulus on liikaa ja yksi iso puuttuu. Ehkäpä kuitenkin löydän paikan myös tuolle ylimääräiselle. Olimme jo ostamassa yhtä isoa kaulusta lisää, mutta pikkuruiseen autoomme ei enää mahtunut. Autossa piti kaataa jo takapenkki, jotta saimme ostamamme kastelukelan mahtumaan sinne. Autoon piti jättää tila myös yhdelle koiralle, joka kotiutui mieheläreissultaan samalla kauppareissulla. Onneksi kohta on kaikki isompi hankittu, sillä alan muuten olla itsekin isomman auton kannalla.

Seuraavaksi ajattelin laittaa isompaan ulkolavaan perunat harson alle, ja kun pakkasvahti tulee postissa, voisin jo laittaa salaattia ja tilliä itämään kasvihuoneeseen. Tomaatin karaistumisasteesta en tiedä yhtään, joten sitä kannattaa totuttaa ulkoilmaan pikkuhiljaa, varmuuden vuoksi.


lauantai 24. huhtikuuta 2021

Sään armoilla

 

Ulkona sataa vuorotellen räntää ja vettä, vaihtelun vuoksi välillä hieman rakeensekaista olomuotoa ja sitten ihan pelkkää valkoista töhnää, jota on pakko kutsua lumeksi. Puutarhurin postituslistalla sanottiin, että tämä tekee yli-innokkaille kotipuutarhureille ihan hyvää, kun sää hieman rauhoittaa ulkotouhuja. Olisi kuitenkin aivan liian aikaista viedä tomaatinplanttuja kasvihuoneeseen, saati sitten ulos. Vilustuisivat vaan suotta, sekä kasvit että puutarhurit. Totta myös se toinen puoli, että tämä on aivan normaalia kevääntuloa, ja että luonto pysyy normaalissa kehityskulussaan paremmin mukana, kun äkkilämmin ei tule liian nopeasti. Tämä on juuri sitä, mihin Suomen luonto on oikeasti tottunut, ei se aikainen kuuma kevät, jota me viherpeukalot toivomme.


Ämpäriperunat ovat venähtäneet vartta kodinhoitohuoneessa. Kuskailin niitä ulos aurinkoon noina hienoina päivinä, mutta nyt ne ovat joutuneet olemaan taas sisällä patterin vieressä, samalla tavalla kuin emäntä istuu takan ääressä. Lämpöä vaativat molemmat osapuolet. Hieman turhan vähävaloista taitaa kodinhoitohuoneessa olla, toivottavasti kohta pääsen viemään ne kasvihuoneeseen. Öisin ovat lämpötilat olleet ikävästi pakkasella vielä joka yö. Kasvihuoneeseen on myöhemmin mahdollista saada lämmitys hallaöitä varten, mutta eipä tuota muuten tyhjää mökkiä kannata lämmitellä neljän perunan varren takia.  

Myöhäisemmäksi perunaksi ostin pienen pussillisen timoa, jotka nekin ovat jo munakennoissa kasvattelemassa itujaan. Haaveena olisi saada ne toukokuun alkupuolella ulos lavaan harson alle. Josko tuo sää tuosta tokenisi. Pienessäkin pussissa oli kyllä yli 30 pientä perunaa, joten ylitarjontaa taitaa tulla. Taidan istutella ylimääräisiä pottuja sitten vähän joka koloon, mitä muihin lavoihin jää. Ollaan varmaan vielä ihmeessä noiden perunoiden kanssa loppukesästä.

Pikkutimot kennottelevat 

Kasvihuoneprojekti seisoo myös huonon sään takia. Ei ole innostanut mennä raahaamaan multasäkkejä räntäsateeseen. Märkä nurmikkokin mylläytyisi piloille, jos nyt lähtisin nokkakärryjeni kanssa roudaamaan multaa kasvihuoneelle. Kaikenlaisia hyviä syitä löytyy ollakin vain sisällä. Isäntä keksii kyllä kaikenlaista pientä askartelua kasvihuoneenkin suhteen. Hän koittaa hioa jotain ruuvisysteemejä, joilla kiinnitetään kasvihuoneen kiskoihin tukilankoja tomaateille ja kurkuille. Tunaa niiden kanssa hetken ja päättää hakea maanantaina rautakaupasta valmiit ruuvit. Toteaa kai, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse alusta asti. Hetken päästä hän keksii jotain uutta touhuttavaa. Minä olen sisällä istuvaa murjottavampaa sorttia.

Jos aikaisemmin totesin, että kevättä ei ole minulle vuodenaikana juuri edes ollut, tänä vuonna se näyttäytyy erikoisen pitkänä. Ja kun talvikin oli jo odottavalle pitkä, tästä taitaa tulla pisin vuosi ikinä. Mikä toisaalta on vallan mainiota, viime vuosina vuodetkin ovat alkaneet vieriä kiihtyvää vauhtia. Sadepäivän ratoksi voisikin viritellä televisiosta esiin vanhoja puutarhaohjelmia, joissa aurinko paistaa aina!

Muistutus itselleni, note to myself: Ei kannata valita puhelimeen valkoisia suojakuoria, jos on kädet aina mullassa!

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Pinkit kengät!

 

”Tulkaa kahden viikon päästä takaisin” oli puutarhurin kommentti, kun päräytin autoni viljelmien pihaan viime tiistaina. Taasko olin hätähousu? No kun sitä järjellä ajattelee, kai ammattiviljelijänkin taimet ovat vielä pieniä, jotta ne olisivat sopivan kokoisia sitten kun on aika myydä ne ulos. Ja sitten kun on aika istuttaa ne ulos. Ja kun lisää järkeilee, huomaa ettei se aika ole ihan vielä, kun öisin on ollut kahdeksaakin astetta pakkasta. Hätäilen, koska minua pelotellaan taimien loppumisesta.



Tänään jo vilkuilin kaupassa tomaatinsiementen perään. Ajattelin, että pitäisikö ottaa varoiksi ja laittaa multaan, jos jäänkin ilman taimia. Sitten se järkikulta taas kaivautui haaveiden alta esiin ja sanoi, että mitäs ajattelit raaoilla tomaateilla tehdä lokakuussa, kun ne olisivat jo kasvuun lähtiessään puolitoista kuukautta myöhässä muita lajitovereitaan. Kiukku siitäkin tulisi, että oltaisiin ostotomaateissa koko kesä tämän takia. Puutarhuri kyllä vannoi minulle, että hänen taimensa eivät lopu. Luotan häneen. Kuin Neuvostoliittoon.

Pikkuinen autoni oli taas näkemisen arvoinen tuolla puutarhareissulla. Yhteisen vapaapäivän kunniaksi pistimme tilin sileäksi ostamalla sadevesitynnyrin, toistakymmentä lavakaulusta, siemenperunaa, harsoa ja suodatinkangasta, maalia ja kaikkea muuta sellaista. Epäilimme kyllä jo matkalla, etteivät taimet olisi kyytiin mahtuneetkaan. Tynnyrin sisäänkin oli tungettu uudet badenbadenin pehmusteet, koska isäntä perusteli sellaiset tarvitsevansa.

Matkalla kuuntelimme autoni takapäästä kuuluvaa erikoisen oloista kolinaa. Kotipihassa huomasimme pikkupurkkini olevan aivan vinossa. Pikainen diagnoosimme oli, että muhkurainen kotitiemme on jälleen kerran syönyt autostani jouset, joten mars korjaamolle. Vakiokorjaajamme lupasikin ottaa autoni vastaan saman tien, tilata osat ja laittaa seuraavana päivänä kuntoon. Ainoa vaan että jouset olivat aivan kunnossa. Jarrut kyllä olivat huonot, ja sinne vaihdettiin osia. Niistä se kolina oli johtunut. Vinous auton takaosassa johtui vain ja ainoastaan niistä 12 lavakauluksesta, jotka olivat kyydissä, sekä roudan vinouttamasta pihamaastamme. Ilmeisesti olisi syytä hankkia asianmukaisen kokoinen auto, jos aikoo vielä kuljettaa asioita, joita normaalisti toimitetaan kuorma-autoilla.


No koska tänään pidättäydyin ostamasta tomaatinsiemeniä, ostin sitten muutaman viherkasvin. Tarjouksessa kun olivat. Mieheni ei ehkä yllättynyt, kun ikkunalaudalla nököttää uusi orkidea. Vasta kolmashan se on. Ikkunalautaa on jäljellä vielä metritolkulla. Sen seuraksi uutuutena minulle saapui myös kliivia. Ja kukkaruukkuja ja orkidealannoitetta ja daalian juurakoita. Ne piilotin vielä kaappiin, mietin muutaman päivän minne ne istutan. Johonkin ruukkuun varmaankin, kukkapenkkiin en ole henkisesti vielä valmis. Vastahan ne sain kaivettua ylös viimeistä myöten.

Oli niin ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, että kannoin ämpäriperunatkin ulos ottamaan aurinkoa. Minivarret venähtivät mielestäni useamman sentin siinä istuskellessamme. Koiraa jouduin hiukan vahtimaan, sillä uutukaiset perunanvarret vaikuttavat himottavilta. Mansikkalavani vaikuttaa aika kuolleelta, kun sitä siivoilin kevätkuntoon. Katsotaan nyt vielä josko siellä kuitenkin alkaisi vihertää. Etten nyt ole senkin kanssa liian hätäinen, saattavat raukat olla vielä jäässä juuristaan ja minä olisin jo heivaamassa niitä kuolleina. Vähän sain jo haravallakin rapsutettua, vaikka hiukan märkää onkin paikka paikoin. Vaaleanpunaisen croksin rei’istä tirskahteli vesi silloin tällöin. Niin nekin hankittiin tiistaina. Nyt alkaa varusteet olla kasassa, kun on oikeat kengätkin.

tiistai 13. huhtikuuta 2021

TA-DAA! Siinä se on!

 

VALMIS!

Mullat saapuivat torstaina. Pihallamme nököttää nyt hieman keikallaan oleva lavallinen puutarhamultaa. Näköjään kun luottaa paikalliseen toimittajaan, saa parhaan hinnan ja puoli-ilmaisen kotiinkuljetuksen jopa seuraavalle päivälle. Jatkossa on siis näköjään turha googlailla valtakunnallisia isoja kauppaketjuja, jotka mainostavat kotiinkuljetusta edullisesti. Höpöhöpö. Nosturilla pihaan poks!


Viikonlopun ja lauantain sää näytti torstaina aurinkoiselta, kohtalaisen lämpöiseltä ja muutenkin aivan otolliselta kasata kasvihuonetta. Isä hälytettiin talkoisiin. Perjantaina säätiedote alkoi näyttää hieman huolestuttavalta, mutta talkoita ei kuitenkaan peruttu. Lauantaiaamuna luonto antoi ymmärtää, että hätähousu on kuitenkin aina hätähousu. Raskasta suojalunta kertyi nurmen pintaan aamun tunteina reilut viisi senttimetriä.

Isäni oli joka tapauksessa tulossa luoksemme, sillä hänellä oli suunnitelmissa vaihtaa samalla retkellä kesärenkaat autoonsa. Suunnitelmia päätettiin siirtää vuorokaudella, sillä sunnuntaista eteenpäin kaikki mahdolliset sääennusteet näyttivät aurinkoa ja kymmentä plusastetta koko tulevalle viikolle. Ehkä tämä on vain pienehkö takapakki, sekä renkaanvaihdolle että kasvarille. Onneksi talosta löytyy aina pientä askartelua, ettei aika vain tule pitkäksi. Kuten patterien ilmausta. Tai peräkärryn laakerin irrottamista. Tai sähköjohtotouhua autotallissa. Ja ja ja.

Teippien liimaaminen oli tarkkaa puuhaa.
Lopulta todettiin etteivät ne näy lainkaan valmiissa mökissä.

Perjantai-iltana tutkittiin päät yhdessä netissä kokoamisen ohjevideota sekä paperimanuaalia, joka löydettiin paketista. Selattavaa nivaskassa on kuusikymmentä sivua, toki molemmin puolin printattuina. Kuvittelimme ennakkovalmistautumisemme olevan hyvällä tasolla. Porakone on ladattu, tarvittavat kiintoavaimet on, ruuveja ehkä ei. Kattolevyjen ylä- ja alapäät teipattiin asiaankuuluvilla teipeillä, jotka posti kuljetti laatikkoon sopivasti torstaina. Teippi estää vihreiden kasvustojen muodostumista kennolevyjen sisään. Levyjä lämmiteltiin pari yötä sisätiloissa, jotta teipin tarttuvuus on varmasti optimaalinen. Mitään ei jätetä sattuman varaan. Luulen kuitenkin, että sillekin jää vielä tilaa kasaamisvaiheen tiimellyksessä.

Lauantai-iltapäivällä sää kirkastui lopulta sen verran, että päätimme lähteä kurkistelemaan laatikoihin ja aloittaa edes sokkelin kasaamisella. Ajatus siitä, että alkupohdintoihin menee kuitenkin aika paljon aikaa, piti paikkaansa. Kerran sade yltyi sen verran runsaaksi, että pidettiin lounas- ja päiväunitauko. Homma jatkui, kun aurinko taas pilkahti pilven raosta.

Sokkelista se lähtee!

Pieniä epätoivon hetkiä elettiin, kun aurinko alkoi painua mailleen ja tuuli hieman yltyi. Rakennusohjeet olivat kahdelle hengelle, mutta kolmaskin jäsen -minä- oli ihan tarpeen, kun tuuli alkoi heilutella heppoista rakennelmaa mielensä mukaan. Kaksi meistä piteli seiniä pystyssä, ja yksi koitti ruuvailla osia kasaan niin, että yöpuulle voitaisiin käydä levollisin mielin, eikä seinäpleksejä aamulla tarvitsisi etsiä naapureiden pihoista. Hyvään malliin rakennelma illalla lopulta saatiinkin. Illan isoin takapakki taisi olla koirien pikkuinen talkookärhämä, jonka seurauksena tuli suihkukomennus, niin kuraisina ne olivat sisälle pyrkimässä. Pahimmat kurajärjet sisälle olivat kuitenkin tulleet minun housunlahkeistani, jotka olivat viistäneet (yllättäen) ylipitkinä lattiaa lämmittelyreissullani.

Netissä luki, että kasvihuone pitää sijoittaa niin, että näet sen hyvin ikkunasta. Haluat nimittäin nähdä sen illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi. Onneksi mökin näkee heti makuuhuoneesta ja tarpeen tullen myös vessasta. Ei mene aamun ensihetket hukkaan. Jäässähän se oli ensimmäisenä aamuna koko höskä, mutta samalla totesin, että aurinko paistaa sinne heti aamun ensi tunneista alkaen. Eivätkä seinät kauaa ehtineet huuruisina olla, kun aurinko alkoi antaa lämpöään.


Sunnuntaiaamuna talkooporukka alkoi työntouhuun kymmenen maissa, ajatuksena että kattohan tästä enää puuttuu. Surautetaan se tästä kasaan. Aikaisemmassa kirjoituksessani arvelin kasaamisen kestävän viisi päivää, mutta isäni hätiin tulo nopeutti asiaa ainakin kolmella päivällä. Ohjeen ilmoittama ”neljä tuntia kahdelta ihmiseltä” toteutuisi meiltä vasta ehkä neljännen kasvihuoneen kohdalla. Kahdelta ja puolelta hengeltä saimme tähän projektiin kulumaan suurin piirtein 10 tuntia, mutta toisaalta avioliitto on vielä pystyssä. Jotain sekin!

Kasvihuoneen laadusta ja ohjeiden selkeydestä täytyy kyllä antaa täysi kymppi. Puutarhaliikkeissä on tietysti mallikappaleet kasattu hieman sinnepäin mutta kyllä oletuksemme kasvihuoneen jykevyydestä oli jotain aivan muuta kuin mitä tästä tuli. Lumikuorman kantavuudesta emme vielä tiedä, mutta melkoinen tuulenpuusta saa tulla, jotta tuo tuosta nyt liikkeelle lähtisi. Ohjeissa oli tärkeää ymmärtää lukemansa, mutta kuvat olivat äärimmäisen selkeitä. Haastavinta varmaan oli seurata ohjeiden järjestystä, aina välillä meinasi mopo lähteä keulimaan, että minähän laitankin tuon osan tuosta seuraavaksi, kun se varmaan asennetaan kohta. VIRHE! Seuraa papereita järjestyksessä.

Ihan lopussa jouduimme hieman soveltamaan ovenkahvan kanssa ja muutama ruuvi todettiin liian ohuiksi, mutta niillekin löytyi autotallin kätköistä hyvät korvaavat kappaleet. Useimmiten kaikkien koottavien juttujen kanssa päädymme soveltamaan laajasti ja kaikessa, tämä päästiin lähes loppuun ennen omaa säätöä. Voi tätä onnen päivää! Minulla on nyt se ikioma kasvihuone! Onneksi heti tiistaina sattuu olemaan vapaapäivä, puutarhakauppaan ostamaan lavakauluksia, vesiletkukelaa, sadevesiastiaa, harsoa ja mitä muuta… TAIMIA!





keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Vuokrapirkkoja?

 

Ostin kivan puutarhalehden, jota loman aikana selailin paremman puutarhatouhun puutteessa. Isäntä tuli makuuhuoneeseen illalla oikein katsomaan mitä ihmettä teen, kun nauru raikaa niin makoisasti. Tarkkaa sanamuotoa en muista, enkä virallista sitaattia enää saa, mutta ajatus oli, että jos ehdit puutarhaan touhuamaan vain satunnaisesti iltaisin ja viikonloppuisin, aloittelijalle sopiva viljelyala on 50-100 neliömetriä! Huutonaurua! Mä tässä stressaan kuuden neliön kopin takia, että ehdinkö hoitamaan kaikki viljelmäni! Luulin olevani suuruudenhullu tämän asian kanssa, kun vielä haaveilen kasvihuoneen ulkopuolellekin muutamaa lavakaulusta!

Kun luin juttua pidemmälle huomasin toki, että olin irrottanut huomion asiayhteydestään, artikkelissa viljeltiin tuotteita koko talven tarpeita silmällä pitäen. Silti olisin sitä mieltä, että koska jutussa kuitenkin käsiteltiin puutarhatouhuja aloittelevien viljelijöiden kannalta, sata neliötä on aika reilu ala. Voi tulla epätoivo. Koko vuoden kasvistarpeen täyttäminen on kaupunkialueen omakotitalotonteilla hiukan harvinaisempaa kuin maalla ja ystäväni naureskelikin, että seuraavaksi meillä varmaan rakennetaan maakellaria.

Toiset makeat naurut isäntä sai, kun hän tiedusteli, miten ajattelin hoitaa kirvaongelmat. Niitä kun meillä on ollut aikaisempina vuosina ruusuissa ja koristepensaissa ihan riittämiin. Kerroin että leppäkerttuja voi tilata netistä. Ei h…tissä! Minusta ajatus on hyvä, eivät ne leppäkertut mihinkään kasvihuoneesta karkaa, jos on reilusti syötävää, lämmintä ja seinät ympärillä. Voisihan leppäkerttujen keräämisen ulkoistaa naapurin lapsillekin, jos sellaisia olisi. Ei ole. Eikä välttämättä ole leppäkerttujakaan. Toisaalta ei tule ehkä kirvojakaan. Ei siis kannata tehdä nettitilausta ihan vielä. Vai voiko pirkot palauttaa, jos kirvoja ei tulekaan? Onko vuokrapirkkoja?

Puutarha-alan kirjallisuudesta ja kaikesta asiasta ja asian vierestä kirjoitetusta on tullut minulle viime talven aikana kovin tärkeää. Ensimmäiseksi ostin lavakaulusviljelystä käsittelevän kirjan, sitten metsästin Sonja Lumpeen tekemän kasvihuonekirjan. Olen yrittänyt imeä tietoa joka lähteestä, googlea ja nettiä tietenkään unohtamatta. Muiden kirjoittamat blogit ovat aarteita. Olen kirjoittanut tärkeitä asioita ylös ja kirjat on taiteltu hiirenkorville sieltä täältä. On soitettu ystävälle, joka on harrastanut tomaatteja ja kurkkuja usean vuoden ajan. Kaikkea tätä tietoa soveltaen ja itselleni sovittamalla olen luomassa uutta kappaletta elämäämme.

Onneksi lomilla on taipumus loppua ja arki palaa. Kädetkin oli mahdollista laittaa pitkästä aikaa multaan, kun juhannusperunat pystyi istuttamaan. On jopa mahdollista ehtiä vielä juhannukseksi, kun laskeskelin että keskikesän juhlaan olisi noin kymmenen viikkoa jäljellä. Koirien kanssa yhteistuumin hautasimme perunat mullan hellään huomaan. Yhtä itua koitettiin hieman hampailla, kun silmäni vältti mutta eiköhän se siitä vielä elvy kasvukuntoon.

Multacase on ratkeamassa paikallisen yrittäjän eduksi, kun netistä on selvitelty säkkimultien hintoja kotiinkuljetuksella. Paikallisella toimijalla multa on hieman kalliimpaa, mutta kotiinkuljetuksen osa on vastaavasti paljon edullisempi, kun kilometrejäkään ei juuri kerry. Ja ainahan on mukavaa kannattaa paikallista pienyrittäjää.


Kasvihuoneen pakettiakin raotettiin. Luin (jälleen netistä), että kennolevyisen kasvihuoneen ylä- ja alapäät kannattaa teipata, jotta kennolevyn rakosiin ei ala kasvaa vihreää kasvustoa ajan mittaan. Isäntä ideoi heti, että silikonilla reikäiset levynpäät saadaan helposti umpeen, mutta (jälleen netistä) löysin teipin, joka on suunniteltu aivan tätä ongelmaa silmällä pitäen. Eri teipit toki molemmille päille, toinen ei päästä kosteutta sisään, toinen päästää ainakin poispäin. Suvussa epäiltiin, että olisikohan moinen hoitunut ihan ilmastointiteipilläkin. Ehkäpä niin, mutta erikoisteipit ovat nyt postin kuljetuksessa.

Ja taas pitää odottaa. Ensiksi postia ja sitten kevättä, joka jo vilautti itseään meille, mutta päättikin sitten rankaista meitä hätäilystä ja lähetti viisi senttiä lunta iloksemme. Isäntä oli jo lähdössä läheiselle puutarhalle ostoksille, mutta käänsin hänen päänsä jäämään vielä kotiin, kun taivaalta tuli vaakasuorassa lunta. Ei sinne kehtaa mennä pelkästään pyörimään ja tekemään vain näyteikkunaostoksia. Onneksi isäntäkin on joskus hätäinen, se saa itseni näyttämään edes vähän viilipytyltä tämän asian suhteen.

torstai 1. huhtikuuta 2021

Kierrätyksestä

 

Vaikka nimellisesti kaupungissa asummekin, ajattelen asuvani maalla. Pikkukaupungin keskustaakaan ei voi hyvällä omallatunnolla oikein keskustaksi nimittää, yksi tiehän se suurin piirtein on, jonka varrelle liike-elämä on asettunut.

Pikkukaupungissamme ei ole jätteiden lajittelua omakotialueella tähän asti millään tavalla vaadittu.  Ensimmäisessä vuokrarivitaloyhtiössäni oli biojäteastia jo 90-luvulla. Tuolloin omaan kotiini ensimmäistä kertaa muuttaessani ostin paperisia biojätepusseja ja tunnollisesti keräsin banaaninkuoret talteen. Olin ainoa, joka sinne mitään koskaan yhtiössämme vei ja samaan jäteautoon se taidettiin silloin kipata kuin sekajätekin. Kahden viikon jälkeen hermostuin paperipussien hajoamiseen biojäteastiani pohjalle ja into loppui siihen.

Kierrätysherännäisyyteni onkin alkanut nostaa päätään vasta nyt. Sanomalehtiä on kerätty kasalle jo vuosia ja satunnaisesti kuljetettu tienhaaran paperinkeräykseen. Välillä jos sekajäteastiassa oli tilaa, kipattiin lehdet sinne täytteeksi. Sekajäteastian tyhjentäjä kävi kahden viikon välein ja astia yleensä oli ääriään myöten täynnä. Välillä siellä saattoi nähdä isännän polkemassa pusseja tiiviimmäksi, jos jotain isompaa piti saada talosta poistettua.

Isännän ollessa lomareissulla kaverinsa kanssa keväällä pari vuotta sitten, hiiri hyppäsi pöydälle ja ilmoitti tekstiviestillä, että tästä päivästä alkaen tässä talossa lajitellaan pahvit ja muovit erikseen muusta. Mitäpä siihen sitten Espanjasta kommentoimaan kuin että ”Jaha”. Olin havainnut, että tienhaaraamme oli aikojen saatossa tuotu omat keräysastiat muoville, pahville, lasille, metallille ja paperille. Ja nyt astiat olivat ihan kunnolliset. Sellaiset kiinteät, missä laitapolun kulkija ei enää voi viettää öitään.

Muutaman erilaisen astiavaihtoehdon jälkeen on löydetty kohtalaiset säilytystilat keittiöstä muoviroskikselle sekä pahveille. Kivat pikkuämpärit keräävät lasipurkit ja metallitölkit itseensä eteisen kaapissa. Pahvit ehkä edelleen hieman hakevat paikkaansa, mutta järjestely välttää jo. Kesän jälkeen huomasimme, että roskis on jatkuvasti vajaa kahden viikon tyhjennysvälillä. Löysimme jätefirman sivuilta tiedon, että voimme talvikuukausiksi saada tyhjennysvälin neljän viikon kierrolle. Jätemaksut putosivat.

Koska viherpiiperrykseni on vain jatkanut kasvamistaan, viime kesänä tuli älli saada komposti. Aloittelevana omakotiasujana olin sitäkin kokeillut 20 vuotta sitten ja todennut vajavaisilla tiedoillani (koska netti ei ollut tuolloin aktiivisena apunani ja google taisi olla vain uni), että rottahan sinne tulee eväälle, jos avonaiseen kompostiin vie kiinankaalin jämät. Tapoin tällä kokemuksella silloisen viherpiipertäjäsieluni versoilun. Koska korona on lopullisesti nyt vakuuttanut meidät siitä, että kotona on ihan tosi kiva olla ja tämä on juuri se paikka, johon haluamme voimavarojamme sijoittaa, komposti vaikutti loistoidealta kaiken muun kotoilun jatkona. Ja sehän hankittiin.



Saatoimme olla kohtalaisen huvittavan näköistä sakkia, kun Suomen pienimmästä autosta kaadettiin takapenkit ja sinne saatiin sullottua komposti rautakaupan pihassa. Toisaalta olemme jo tottuneet pitkiin katseisiin, sillä pikkuautollamme on viime aikoina kuljetettu epätavallisen isoja satseja laattoja, laastia ja kaikennäköistä muuta rakennustarviketta. Otimme selvää eri valmistajien komposteista, lämpövarauksista ja muista ominaisuuksista, kuten isosta tyhjennysluukusta ja sen toimivuudesta. Suosikkimme valittuamme ajoimme kauppaan ja täräytimme sen ostoskärryyn. Jotenkin olimme kuvitelleet, että sen saa osiin, se varmaan tulee jossain laatikossa, ja epävarmuutemme hyllyn välissä oli käsin kosketeltavissa, kun tajusimme, että nyt se on vaan saatava sinne autoon mahtumaan. Yleisin vitsi kuljetuksissamme onkin ollut, että vaimo voi tulla junalla perässä, kun autoon ei enää mahdu.

Yhteistyömme kompostin kanssa alkoi vallan mainiosti. Isäntää joutui pari ensimmäistä viikkoa valistamaan, että tämänkin ja tämänkin tuotteen saa laittaa biojätteeseen, mutta että sinisen lenkin kuorta ei ehkä kannata. Alun perin miehinen kanta oli, että eihän meiltä kerry mitään biojätettä. Yllättävän paljon kaikenlaista sinne kuitenkin alkoi kertyä, ja takapihalla alkoi käydä pöhinä. Koska biojätteen lajittelee omaan lokeroonsa, saa sekajätteen tyhjennyksen ympäri vuoden kerran kuussa. Jätemaksumme romahtivat.

Opetteluun kuluu aikaa ja siinä onkin syytä olla itselleen armollinen. Välillä komposti on liian kuiva, välillä kastelen sitä liikaa. Kärpäset ja epämääräiset toukat pölähtävät sieltä luukun avatessa naamalle mutta luen, että sekin kuuluu asiaan. Käsketään pöyhiä kompostia, jotta se pysyy ilmavana. Lämmöt romahtavat joka pöyhinnän jälkeen, joten lopetamme sen. Kun kannessa olevaa ilmanvaihtosäädintä säätää mukamas ilman mukaan, pöhinä lakkaa. Välillä se lakkaa, vaikka et tee mitään, välillä kun taas teet jotain. Oppia ikä kaikki. Mutta hauskaa se on.

Parhaimmillaan pakkasta sisällä taisi olla viisi astetta


Sitten tuli syksy ja talvi, ja koko homma jäätyi. Netissä myydään ja suositellaan kaikkea mukavaa lämmityskaapelista lähtien lämminvesivaraajaan asti, mutta luotan keskustelupalstan minua kokeneempien rouvien neuvoihin. Kohta on kevät ja ihananainen lämpö herättää myös kompostin siinä missä minutkin.

torstai 25. maaliskuuta 2021

Lomailua ennen hoohetkeä. Virhe?

 

Talvilomaa pitäisi malttaa viettää. Ei niinkään, että se olisi varsinaisesta työstä vaikeaa ja kun on viettänyt useamman kuukauden vain kotona etänä, on ihan hyvä poistua samojen seinien sisältä hetkeksi. Vaikkakin rajoitusten vuoksi vain seinät taitavat vaihtua, toki hetkeksi maisematkin. Ongelma onkin aivan muualla ja se on tosi lähellä. Pään sisällä.

Mitä jos se aurinko nyt viikon aikana sulattaa kaikki lumet meidän pihaltamme, enkä olekaan paikalla, kun on se ensimmäinen paras hetki purkaa pahvit kasvihuoneen ympäriltä. Tai kun juhannusperunoiden ämpäriin istutus venyy aivan liian pitkälle, kun idut ovat nyt sentin mittaisia? Se on mun syy jos perheellä ei ole pottua pöydässä jussina. Ei niitä sitten enää mistään saa. Miten voin nyt poistua tontilta, kun tätä kevättä on odotettu monta kuukautta?

Sentti mittaa jo iduissa!


Järki sanoo, että lumi ei ehdi poistua kokonaan viikon aikana, aikaa pytingin pystytykseen todennäköisesti on vielä huhtikuun puolellakin. Silloin on kyllä viimeistään pakko säksentää taimikauppaan, ettei jää ilman jotain oleellista. Perintökaktus on kasteltu vai olisiko sekin pitänyt laittaa hoitoon äidille kuten karvakuonot? Kuulemma kukka kestää viikon verran ikävää kotonakin. Minä ehkä en. Nykyiseen mainioon vartiointijärjestelmäämme ei kuulu kukkien vahtimissysteemi, se onkin sen ainoa puute. Pitää ehkä hankkia joku oheisvalvontakamera kukkia varten, jonka avulla voisin netin kautta tiirailla, onko niillä kaikki hyvin. Isäntä silti ei varmaan lähde ajamaan mökiltä kotiin lupsuttavan kukanplantun takia.

Yleensä sitä lomaa on odottanut kuin kuuta nousevaa, nyt odotus on kääntymässä loman loppumiseen. Silloin varmasti on jo sen verran kevät, että pääsen itse asiaan. Ajatus kääntyy paikallisen puutarhaliikkeen avajaisilmoitukseen netissä, joku peijooni ehtii sinne nyt ennen minua. Mieli onkin nyt käännettävä väkisin lomamoodiin, on osattava nauttia tästä hetkestä ja odottamisen ihanasta tunteesta. Edessä on viikko jotain aivan muuta, jonka jälkeen tulee taas jotain aivan muuta.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Uusi asukas

 

En ole aikaisemmin arvostanut viherkasvejani kovin korkealle. Ne ovat toimineet tilantäyttäjinä muuten autiolta tuntuvassa talossa, ja isäntä on huolehtinut niiden kasteluhuollosta. Siihen niiden hoitaminen sitten on jäänytkin, uudet mullat ne ovat taitaneet saada viimeksi seitsemän vuotta sitten. Ne ovat sinnitelleet hengissä juuri ja juuri.

Tänä keväänä muun heräämiseni ohessa myös viherkasvini ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota. Vaihdoin mullat ja tökin niille kaapista löytyneitä lannoitetikkujakin. Pääosa kakkatikuista taisi löytää loppusijoituspaikkansa erään etätyöpalaverin aikana terrierien vatsoista, sillä matot oli tuunattu multakerroksella. Mitäs pidät mukavalta haisevia multa-astioita lattiatasolla, oma vikasi meinasivat elukat asiaa heiltä tiedustellessani. Sain lahjaksi myös orkidean ja sen edesottamuksia on tullut tiirailtua ihan päivittäin. Nyt niitä on jo kaksi, eihän yksin ole mukava oleilla ikkunalaudalla.



Viikko sitten kotiimme muutti uusi asukas. Eikä mikä tahansa kasvikunnan edustaja vaan perhekalleus. Uutukainen astui kertaheitolla kodin ykköskukan asemaan. Äidilläni oli useita uusia alkuja juurrutettuna eri kaktuksista, mutta jos on mahdollista saada isoäidin kaktuksesta suvunjatkaja, ei mielenliikutus ole kaukana. Jatkumo suvussa. Tutustuimme perheenjäseneemme yhdessä koiruuksien kanssa, hieman vaarallisen sopivalla nenän korkeudella uusi ylpeyteni kyllä sijaitsee. Karvakasat käyvät tutkailemassa tulokasta nyt yksissä tuumin vähän väliä.

Nuuskututtavia ollaan!


Nyt kun sen saisi pidettyä hengissä. Saako se nyt liikaa aurinkoa vai liianko vähän? Miten tuollainen satakuntalaiseen elämään totutettu kaktus selviää Hämeessä? Olenko aivan liian hidas kastelussa? Tai jos kukka on alun perin kotoisin Pohjanmaalta, pitääskö sille puhua vähän leviäämmästi isojokelaasta? Kuulin jo, että ne ovat varsin kranttuja paikanmuutoksista ja nyt autoiltiin käsilaukussa aika pitkä matka. Ei vaan makuuhuoneesta olohuoneeseen, joka on jo riittävä järkytys pudottamaan kaikki kukan nuput. Ulkoilla kuulemma kannattaa kesällä, katsotaan yhdessä joku mukava paikka. Ohje kuului, että vie jonnekin puskan juurelle ja unohda sinne. Miten sen tärkeimmän kukan nyt voi hukata jonnekin koko kesäksi? Käyn ainakin juttelemassa sille välillä. Sama kai millä murteella.

Takatalven kourissa

  Ulkona tuulee hurjasti ja vihmoo toivottavasti talven viimeisiä lumituiskuja. On maaliskuun loppu ja saimme jo nauttia muutaman viikon iha...